Kaikkia bloggereita on kehotettu pitämään tänään toimintapäivää. Tänä vuonna sen aiheena on ympäristö.

Ongelma on tietysti, että siitä pitäisi olla jotain sanottavaa. Nyt ei ole, vaikka muuten se taitaa olla tämän blogin toiseksi suosituin aihepiiri, heti yhteiskunnan jälkeen. Ja yleensähän ne vielä liittyvät toisiinsa.

Pitäisikö esittää huolestunutta siitä syystä, että Talouselämän (Pohjolan ensimmäisen turvallisuus- ja hyvinvointibarometrin) mukaan suomalaiset haluavat lisää kontrollia, jopa poliisivaltion, eikä juuri ketään kiinnosta ilmastonmuutos, tai ainakaan sitä ei pidetä uhkana. En tiedä, mitä selvityksessä on kysytty, mutta kausioptimistina luulen, että selitys näihin tuloksiin saattaa johtua vaikkapa kysymyksenasettelusta. Tai kenties otoksen valinta ei ole onnistunut, ja harhaisuus johtuu siitä. Toivon, etten itse elä harhassa.

Viikonloppuna arkkitehti-dj Tuomas Toivonen puhui kiinnostavia Megapolis 2022 -tapahtumassa. Hän kertoi, että Helsingissä on tavoitteena lisätä asumisväljyyttä 50 neliöön per henki vuoteen 2050 mennessä (en tiedä lähdettä, nykyinen oli kai 33). Toivottavasti myös siihen mennessä joku kertoo tavoitteen asettaneille, että sen toteuttaminen olisi niin epäekotehokasta, ettei ainakaan tuolloin voi olla varaa siihen.

Tavoite kuulostaa yhtä järkevältä kuin Kirkkonummen lausuma siitä, että kantatie 51:n "parantamisen [lue: moottoritieksi muuttamisen] lykkääntymisellä on kauaskantoisia seurauksia koko Länsi-Uudenmaan alueelle". Hei haloo, se on ihan sairaan leveä nytkin. Ja arvon Kirkkonummi, sen ja kaikkien tulevien moottoriteiden rakentamisella on kauaskantoisia seuraksia koko ihmiskunnalle, ei, vaan koko maailmalle.

Odotan vain, että koska Vanhasen viime aikoina vihertyneet puheet alkavat näkyä päätöksissä. Niissä on paikoin vähän samaa ongelmaa kuin mainintussa Megapolis-tapahtumassa: "Arvelen, että ainakin alkuvaiheessa meidän tavallisten kuluttajien on osallistuttava [tuulivoima]järjestelmä[n] rahoittamiseen tavalla tai toisella." (Vanhasen blogi)

Siis meidän tavallisten kuluttajien? Nyt puhuu pääministeri, jolla on aika paljon muitakin toiminnan areenoita ja näkökulmia kuin "meidän" tavallisten kuluttajien. Kuluttajilla on toki roolinsa maailman pelastamisessa, eikä sitä pidä vähätellä. Mutta poliitikkojen ja yritysten – toisinaan jopa ympäristöjärjestöjen – tapa painottaa kuluttajan roolia on kertakaikkiaan kestämätön. Nyt tarvitaan jo ohjeita, kannustimia, keppiä ja porkkanaa, SÄÄNTELYÄ! Ei puhetta sankarikuluttajasta, sillä kuluttaja ei ole sankari vaan roisto. Jonka on tietenkin suunnattava välttämätön kuluttamisensa mahdollisimman harmittomalla tavalla. Ja myönnän, että kuluttajien puhutteleminen vaikkapa sankarina tai eettisenä kuluttajana voi olla strategisesti järkevää. Mutta se ei ole minun tapani. Syntisiä me kaikki olemme!