Otsikko on sitaatti viimeisimmän Tieteessä tapahtuu -lehden (vol 24, No 7, 2007) kirjoituksesta, jossa kaksi pitemmän linjan yliopistoihmistä moukaroivat painavin argumentein koko huippuyliopistohankkeen lyttyyn.

Kirjoitus kannattaa lukea. Koko hankkeen järjettömyys akateemisesta näkökulmasta tiivistyy aloitukseen: "Akateemikko Olli Lounasmaa totesi [opetusministeriön muistiossa 3:1996], että huippuyksikköä ei perusteta, vaan se syntyy."

Huiputusyliopistohanke on poliittinen projekti. Sen ongelmiin lukeutuu se, että yhdistettävät yliopistonkaltaiset yksiköt ovat monilla yliopistoihin sovellettavilla mittareilla varsin keskinkertaisia jopa suomalaisessa mittakaavassa. Kuitenkaan hankkeeseen ei ole luvattu mittavia rahallisia panostuksia, mikä olisi koulutuksen ja tutkimuksen laadun nostamisen ehdoton edellytys. Päin vastoin on nähtävissä, että yliopistohanke, jota ajetaan kuin käärmettä pyssyn piippuun, on pois muiden yliopistojen resursseista. Miksi näin käy lupauksista huolimatta, ilmenee artikkelista.

Hallinnollisin silmänkääntötempuin ei huippuyksikköjä synny.

Koska järkipuheesta huolimatta hanke lienee yhä hallituksen agendalla, asia on eduskunnan kädessä. Toivottavasti siellä ymmärretään vähän paremmin.

Lienee taas syytä muistuttaa ihmisiä, että postilaatikkoon olisi hyvä panna nyt lappu: EI PUHELINLUETTELOITA, KIITOS.

Muistui taas mieleeni, kun joku oli perustanut aiheesta Facebook-ryhmän (vaatii kirjautumisen). Sieltä löytyy myös oheinen kuva paremmalla resoluutiolla. Monta hyvää pointtia oli listattu ryhmän tarkoitukseksi:

• muistuttaa, milloin asunnon oveen pitää erikseen kiinnittää kieltolappu puhelinluetteloita varten
• julkaista sopivia kieltolappuja oviin
• ilmaista yrityksille, että laittavat mainosrahansa johonkin toiseen mediaan
• kannustaa potentiaalisia puhelinluetteloiden jakajia jättämään duunin
• romahduttaa puhelinluettelobisnes typeränä paperinhukkana varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa niitä on peräti kaksi.

Pari perustelua vielä: kenenkään matkapuhelinnumero ei löydy luettelosta ilman eri pyyntöä. Sen lisääminen maksaa vielä aika paljon. Ja vain aniharvan tavoittaa lankapuhelimella. Yritysnumerot löytyvät kyllä luettelosta, mutta eipä juuri nykyään törmää yrityksiin, joiden numero ei löytyisi netistä. Ja silloin harvoin kuin nettiyhteys ei ole saatavilla tai numero ei sieltä löydy, voi kysyä numerotiedustelusta. Ja karttapalveluita on netti väärällään. Kertovat vielä parhaimman reitinkin.

Lopettakaa jo niiden luettelojen painaminen. Mikä se painoskin oli pelkästään pääkaupunkiseudulla? 400 000? Enemmän? Kertaa viisi kiloa? Paljonko siihen tarvitaan puuta?

Déjà vu, muuten. Olen tainnut kirjoittaa tästä ennenkin. Ja kyllä, löytyi.

Sadankomitea kertoi viime viikolla asetehdas Patrian suunnittelevan yhteistyötä Lockheed Martinin kanssa ajoneuvojen valmistamiseksi Yhdysvaltain merijalkaväelle. Jälkimmäinen on yksi maailman merkittävimmistä aseyhtiöistä ja samalla esimerkiksi Irakin ja Afganistanien sotien hyötyjistä.

Kaksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) liepeillä toimivaa kansalaisjärjestöä, Sitoutumaton vasemmisto ja HYY:n Vihreät, päättivät panna pystyyn mielenosoituksen Patriaa vastaan. Aihe on järjestöille läheinen sattuneesta syystä. Siis sen lisäksi että järjestöjen toimijoiden enemmistöllä on pasifistinen tai antimilitaristinen vakaumus.

Patrian toimitilat nimittäin sijaitsevat Helsingin Kaivopihalla, joka on ylioppilaskunnan omaisuutta. Järjestöt ovat jo pitempään yrittäneet nostaa äläkkää aiheesta.

Tulkitsen, että järjestöjen mielestä asekauppa sinänsä on väärin. Sehän on mielipide, josta voi olla myös eri mieltä. Minä en ole. Mielipidekysymys ei sen sijaan ole se, että asekauppa sotaa käyviin maihin on kansainvälisten ja kansallisten normien vastaista. Suomi ei tästä välitä. Eikä ilmeisesti myöskään ylioppilaskunta.

Ylioppilaskunnassa huominen protesti odotetusti herättänyt paheksuntaa. Puheenvuoroissa puhutaan tekopyhästi esimerkiksi vastuullisesta liiketoiminnasta ja ylioppilaskunnan edusta. Joiltakin jää havaitsematta, että järjestöt ovat muutakin kuin edustajistoryhmiä, ja valittavat, että näihin asioihin vaikutetaan strategisin linjauksin edustajiston kautta. Aika suppea tulkinta (edustuksellisesta) demokratiasta.

Mutta että ylioppilaskunnan etu? Niin, kai ylioppilaskunnan lyhytjänteinen etu on olla myötäsukainen hyvälle vuokranmaksajalle. Mutta mikä on sellainen ylioppilaskunta, jonka lyhytjänteinen etu on tärkeämpi kuin aseteollisuuden vastustaminen? Ei minun ylioppilaskuntani.

Sitoutumaton vasemmisto ja HYY:n Vihreät järjestävät maanantaina 29.10. klo 11 mielenosoituksen Patria-konsernin konttorin edessä osoitteessa Kaivokatu 10 A.

Veljekseni soitteli tuolta Itä-Suomesta. Oli kuulemma osuvasti sattunut radiosta kuulumaan uutisia.

Liikenneministeri Vehviläiselle oli luovutettu 22 000 nimen adressi, jossa oli vaadittu yöjunan palauttamista. Kieltämättä Pohjois-Karjalan ja Etelä-Suomen välistä kulkemista on tavattomasti hankaloitettu "kannattamattoman" yöjunan lakkauttamisella. Niinpä kaikkien, jotka haluavat käydä vaikkapa työreissulla toisella puolen maata, täytyy joko ottaa lentokone tai käyttää ensin yksi työpäivä matkustukseen yhteen suuntaan, hoitaa asiat ja kolmantena päivänä palata takaisin. Teepä tämä kahdesti viikossa! Yöjuna vain helpotti niin monien elämää.

No Vehviläinen tietysti toteamaan, että junan palautus ei käy päinsä, sehän maksaisi peräti kymmenen miljoonaa.

Osuvasti uutislähetyksessä seuraavaksi oli kerrottu, että lentovuoroja samaisella välillä lisätään. Nämä asiathan eivät liity mitenkään toisiinsa. Varmaankaan kaikki eivät mahdu koneisiin kun junat vedetään alta pois. Toinen asia tietysti on, että junamatkojen hinnat lentoihin verrattuna on sikamaisia, koska lentomatkustajat eivät maksa lentojen todellista hintaa. Siis todellista siinä mielessä, että hinnat pidetään alhaisena varastamalla tulevilta sukupolvilta.

Niinpä niin. Näin jäntevää ilmastopolitiikkaa harjoittavan Suomen on syytäkin alkaa valmistella toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Hei muuten, miten olis sen torjuminen kanssa?

Luin hiljattain tenttiin Pirkko-Liisa Haarmannin perusteosta Tekijänoikeus ja lähioikeudet (Talentum 2005). Lukiessani alkoi mietityttää tekijänoikeus uudessa ympäristössä, erityisesti muodikkaassa sosiaalisen elämän ympäristössä Facebookissa.

Kuvitellaanpa, että meillä on käyttäjä, joka haluaa panna sisältöä "Facebookkiin" eli lähettä yhteisösivustolle materiaalia käyttäjätilinsä yhteyteen. Sisältö voi olla melkein mitä tahansa, kuten tekstiä, valokuvia, videoita, jopa tietokoneohjelmia. Puhun jatkossa yksinkertaisuuden vuoksi teoksista. Valokuvan osalta ei tässä tarkastelussa ole niin väliä, ylittyykö teoskynnys, sillä lähioikeuksiin luettava valokuvan suoja on tässä tarkastelussa käytännössä sama asia.

Kaikkein yksinkertaisin tapaus on silloin, jos sisältö on kokonaan käyttäjän itse tekemää. Hänellä on silloin siihen kaikki oikeudet eli myös valta antaa teos tai sen kappale tai tekijänoikeutensa pois (ns. moraaliset oikeudet ovat periaatteessa luovuttamattomat).

Mielenkiintoisemmaksi asia muuttuu, jos teos ei ole käyttäjän itse tekemä, ts. hänellä ei ole siihen tekijänoikeuksia. Mitä laki sanoo tämän käytöstä? Ensinnäkin, yksityinen käyttö on sallittua. Teoksesta voi yksityiseen käyttöön myös valmistaa kappaleita eli vaikka kopioida sen toiselle tallennusvälineelle. Yksityiseksi käytöksi luettaisiin myös se, että uploadaisi teoksen jonnekin verkkopalveluun (esim. joku tallennuspalvelu jossain), jos vain käyttäjällä itsellään on pääsy sinne.

Mutta entäs Facebook? Onko teoksen lähettäminen tai tallentaminen Facebookkiin välittämistä yleisölle (joka siis on tekijän yksinoikeus)?

Jotta tähän voitaisiin vastata, ensin pitää miettiä, onko Facebook niin sanottu suljettu vai avoin piiri. Selvästikin avoin, koska kuka tahansa voi liittyä. Asiaan ei vaikuttaisi sekään, jos rekisteröinti olisi maksullista.

Facebookissa voi kuitenkin määritellä, millä laajuudella mikäkin sisältö näkyy (on eri asia, osaavatko tai viitsivätkö käyttäjät tätä tehdä). Entäpä, jos teos pannaan nähtäville siten, että sen voi nähdä vain ns. ystävät? Silloin tilanne voikin taas olla toinen. Ystäväpiirissä tapahtuva käyttö ei kuulu tekijän yksinoikeuteen, eikä sitä tekijä siis voi rajoittaa. Mutta Facebookissahan ystävä voi tarkoittaa vähän muuta kuin sen ulkopuolella, IRL (In Real Life). Facebookin määritelmä ystävälle (friend) on vähän väljempi. Ystävistä kyllä muodostetaan piiri, mutta käytännössä siihen voi kuulua vain hyvin etäisesti toisilleen tuttuja ihmisiä tai jopa tuntemattomia. Tämä taas tarkoittaa, että piiri voi olla hyvinkin suuri. Maksimi on kuulemma viisi tuhatta, mutta käytännössä ihmisillä on näitä Facebook-tuttuja enimmillään joitakin satoja. Onko tällainen piiri vastaava kuin se ystäväpiiri, jolle välittäminen on sallittua. Todennäköisesti ei.

Pohtiessaan julkista esittämistä (joka on kyllä eri asia kuin teoksen välittäminen mutta soveltunee tähän) Haarmann kertoo, että nyrkkisääntönä on pidetty seuraavaa: yli 50 henkilön piiri on aina suurehko, 20–50 henkilön tapauksessa tarvitaan ratkaisemiseksi lisätietoja ja 20 henkilön piiri ei ole suurehko.

Näin ollen voitaisiin arvella, että jos henkilöllä on pysyvästi alle 20 Facebook-ystävää, tähän piiriin rajattu teoksien käyttö voisi olla yksityistä käyttöä. Keskisuuri olisi rajatapaus ja yli 50 "ystävän" kesken teosten levittäminen olisikin sitten jo teoksien välittämistä (tai levittämistä yleisön keskuuteen, vrt. KKO 1999:115).

Todetaan tässä sivumennen myös, että Facebookin käyttö lienee lähes poikkeuksetta ei-ansiotoiminnassa tapahtuvaa. Ansiotoiminta saattaisi nimittäin vaikuttaa asiaan. Jos pienehkökin piiri olisi perustettu yksinomaan siinä tarkoituksessa, että siinä voidaan välittää teoksia tekijänoikeuslain estämättä, olisiko tässä kyseessä sellainen ansio- tai hyötymistarkoitus, joka vaikuttaisi asiaan (vrt. Finreactor-keissi)? En tiedä.

Kommentteja? Olenko hakoteillä?

Pohdin asiaa yllä siis puhtaasti tekijänoikeuden, tarkemmin vielä Suomen tekijänoikeuslain näkökulmasta. Se, mitä naamakirjan käyttöehdoissa sanotaan, on eri asia. Käyttöehtojen pätevyys, sopivuus ja määräykset ovat sopimusoikeudellinen kysymys, ja mahdolliset sanktiot on määritelty niissä ehdoissa. Kyllä niitäkin todennäköisesti sovellettaisiin suurimmalta osin, joten käyttäjien kannattaa kyllä nekin lukea.

Toinen asia sitten on, onko tällä ylipäätään mitään väliä. Ehkä tämä onkin lähinnä akateemista mielenkiintoa herättävä kysymys. Toisaalta, nykyisenkaltainen tekijänoikeus soveltuu erittäin kankeasti nykymaailman vaatimuksiin. Ja sitten tähän liittymättä sanottakoon, ettei tekijänoikeudessa yleisesti ottaen ole kyse niinkään tekijän oikeudesta kuin välittäjän, levittäjän, kustantajan, julkaisijan ja tällaisten teollisten toimijoiden kaupallisista eduista.

Eduskunnan sähköpostipalvelu on tunnetusti epäluotettava. Kansalaisten ja muiden ihmisten lähettämät viestit hukkuvat roskapostinsuodatukseen. Tästä on viimeksi kertonut HS:n mielipidesivulla (22.10.2007) eduskunnan kanslian atk-päällikkö Leskinen.

Sen sijaan, että viestit torjuttaisiin vastaanottovaiheessa (mistä syntyisi lähettäjälle lähes ymmärrettävä virheilmoitus), roskapostiksi epäillyt viestit siirretään käyttäjien "karanteeniin", kaikkien muiden roskapostien joukkoon, kertoo Leskinen. Käytännössähän tämä tarkoittaa sellaista stealth blockingia, jonka torjumista viesteistä lähettäjä ja vastaanottaja eivät tule koskaan tietoiseksi. Sitä taas voidaan pitää perustuslain näkökulmasta vähintäänkin ongelmallisena: "Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä". On merkillepantavaa, että näin toimii nimenomaan eduskunta, joka on säätänyt tämän lain.

Olisi mielenkiintoista kuulla arvioita järjestelmän aiheuttamien väärien positiivisten määrästä.

Leskisen kertoman mukaan aiemmin asiasta huomauttanut henkilö oli myös lähettänyt hänelle postia, ja tämä posti oli joutunut karanteeniin: "Syynä oli ilmeisesti viestin lopussa oleva mainos." Tästä voidaan päätellä, että eduskunnan roskapostintorjunta on aivan yliherkäksi säädetty. Huomattakoon vielä, että tietosuojavaltuutettu (vai kuluttajavirasto? en löydä nyt viitettä) on nimenomaan linjannut, että roskapostina ei pidetä sellaista viestiä, jonka alareunaan on lisätty mainos, jos tämä viesti oltaisiin lähetetty ilmankin sitä mainosta.

No, osataan sitä muuallakin. Kirjoitin juuri vähän teknisempään blogiini Saunalahden vastaavista edesottamuksista.

Kirjoittaja teki juuri tietojenkäsittelytieteen kandityönsä roskapostintorjunnasta näkökulmanaan suuren organisaation laajan käyttäjäkunnan palveleminen ja aikoo ehkä jatkaa siitä joskus graduksi jos löytää ohjaajan, vink vink.

Takku raportoi Ruotsissa suurta huomiota ja suosiota saaneen Asvalttiviidakon intiaanit -porukan toiminnasta. Kyseessä ovat ihmiset, jotka tyhjentävät ympäri maata kerskakulutuksen symboleina ja ylimitoitettuina peniksenjatkeina toimivien junttiautojen (l. "kaupunkimaasturi") renkaita. Tekijät jättävät samalla selventävän viestin tuulilasiin. Perusteluinaan he käyttävät esimerkiksi tällaista tekstiä:

Citymaastureista on tullut symboli elämän perustavimpien edellytysten järjettömälle tuhoamiselle. Niihin ei liity kertakaikkiaan mitään inhimillistä tarvetta – vain vauraan luokan huomionkipeä kulutus, luokan joka tuntee "tarvetta" pöyhkeillä jättiläisautoilla. Ne ovat kenties järjettömin tarpeettomien hiilipäästöjen lähde. Tämän pitäisi olla selvää kaikille: jos emme pysty käsittelemään citymaastureita ripeästi, emme onnistu hoitamaan muitakaan päästöjä. Ja kyseessä on meidän selviytymisemme.

Käytännössä "intiaanit" kertovat laittavansa hiekanjyvän tai mung-pavun renkaan venttiilin korkin alle – tämä tyhjentää renkaan rauhallisesti ja ääneti.

Mielenkiintoinen on myös kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta. Mitään pysyvää vahinkoahan ei synny, eivätkä ainakaan Suomen rikoslain vahingonteon tai ilkivallan pykälät näyttäisi tähän soveltuvan. En tosin tutustunut lain esitöihin, ja IANAL (I am not your lawyer). Ainahan joku pykälä löytyy. Ja kuten arvata saattaa, Ruotsissa samaisen jutun mukaan junttiautoilijat ovat alkaneet uhkailla väkivallalla toimintaa sympatiseeraavia.

On (pieni) ongelma, jos esimerkiksi uutisvirroissa ja -syötteissä kaikkien muiden uutisten joukkoon eksyy urheilu-uutisia. Enkä nyt puhu siitä, että urheilu-uutiset ovat subjektiivisesti epäkiinnostavia, ja ne pitäisi saada suodattaa pois.

Se on ongelma siksi, että otsikoinnit toimivat lähinnä lehtien urheilusivuilla kuvalla varustettuna. Kontekstistaan irrotettuna niiden sisältö usein tarkoittaa jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus. Vähintäänkin sotaisan retoriikan tuoksinassa on epäselvää, mistä lajista on kysymys.

Joskus epäselvyydet ylittävät ärsytyskynnyksen. Herää myös epäilys harhaanjohtamisen tahallisuudesta. Meinasin tukehtua sämpylääni, kun luin vahingossa jonkun uutispalstan alareunasta isolla kirjoitetun otsikon:

Hiddink: Venäjän on hyökättävä

Onneksi kyse oli vain jalkapallosta.

Kaikkia bloggereita on kehotettu pitämään tänään toimintapäivää. Tänä vuonna sen aiheena on ympäristö.

Ongelma on tietysti, että siitä pitäisi olla jotain sanottavaa. Nyt ei ole, vaikka muuten se taitaa olla tämän blogin toiseksi suosituin aihepiiri, heti yhteiskunnan jälkeen. Ja yleensähän ne vielä liittyvät toisiinsa.

Pitäisikö esittää huolestunutta siitä syystä, että Talouselämän (Pohjolan ensimmäisen turvallisuus- ja hyvinvointibarometrin) mukaan suomalaiset haluavat lisää kontrollia, jopa poliisivaltion, eikä juuri ketään kiinnosta ilmastonmuutos, tai ainakaan sitä ei pidetä uhkana. En tiedä, mitä selvityksessä on kysytty, mutta kausioptimistina luulen, että selitys näihin tuloksiin saattaa johtua vaikkapa kysymyksenasettelusta. Tai kenties otoksen valinta ei ole onnistunut, ja harhaisuus johtuu siitä. Toivon, etten itse elä harhassa.

Viikonloppuna arkkitehti-dj Tuomas Toivonen puhui kiinnostavia Megapolis 2022 -tapahtumassa. Hän kertoi, että Helsingissä on tavoitteena lisätä asumisväljyyttä 50 neliöön per henki vuoteen 2050 mennessä (en tiedä lähdettä, nykyinen oli kai 33). Toivottavasti myös siihen mennessä joku kertoo tavoitteen asettaneille, että sen toteuttaminen olisi niin epäekotehokasta, ettei ainakaan tuolloin voi olla varaa siihen.

Tavoite kuulostaa yhtä järkevältä kuin Kirkkonummen lausuma siitä, että kantatie 51:n "parantamisen [lue: moottoritieksi muuttamisen] lykkääntymisellä on kauaskantoisia seurauksia koko Länsi-Uudenmaan alueelle". Hei haloo, se on ihan sairaan leveä nytkin. Ja arvon Kirkkonummi, sen ja kaikkien tulevien moottoriteiden rakentamisella on kauaskantoisia seuraksia koko ihmiskunnalle, ei, vaan koko maailmalle.

Odotan vain, että koska Vanhasen viime aikoina vihertyneet puheet alkavat näkyä päätöksissä. Niissä on paikoin vähän samaa ongelmaa kuin mainintussa Megapolis-tapahtumassa: "Arvelen, että ainakin alkuvaiheessa meidän tavallisten kuluttajien on osallistuttava [tuulivoima]järjestelmä[n] rahoittamiseen tavalla tai toisella." (Vanhasen blogi)

Siis meidän tavallisten kuluttajien? Nyt puhuu pääministeri, jolla on aika paljon muitakin toiminnan areenoita ja näkökulmia kuin "meidän" tavallisten kuluttajien. Kuluttajilla on toki roolinsa maailman pelastamisessa, eikä sitä pidä vähätellä. Mutta poliitikkojen ja yritysten – toisinaan jopa ympäristöjärjestöjen – tapa painottaa kuluttajan roolia on kertakaikkiaan kestämätön. Nyt tarvitaan jo ohjeita, kannustimia, keppiä ja porkkanaa, SÄÄNTELYÄ! Ei puhetta sankarikuluttajasta, sillä kuluttaja ei ole sankari vaan roisto. Jonka on tietenkin suunnattava välttämätön kuluttamisensa mahdollisimman harmittomalla tavalla. Ja myönnän, että kuluttajien puhutteleminen vaikkapa sankarina tai eettisenä kuluttajana voi olla strategisesti järkevää. Mutta se ei ole minun tapani. Syntisiä me kaikki olemme!

Enpä olisi huomannut, ellen olisi Leoon törmännyt, että tulimme eilen käyttäneeksi tämän vuoden luonnonvarat. Loppuvuosi eletään siis velaksi. Jota voi olla mahdoton maksaa takaisin.

Laskelma on WWF:n tekemä ja se on jyvitetty maittain. Suomi on siis käyttänyt laskennalliset, vuotuiset luonnonvaransa jo eilen, ja ekologinen jalanjälkemme on niin iso, että tarpeen kattamiseen tarvittaisiin enemmän kuin yksi maapallo. Mutta energiankulutus kasvaa yhä. Lisätietoja WWF:n tiedotteesta.

Pääministeri langettaa syytä energiankulutuksesta kotitalouksille, joiden toki täytyykin tehdä paljon. Mutta jos Suomen energiankulutus lasketaan asukasta kohden, tilaston taakse hukkuu se tosiasia, että Suomen energiaintensiivisellä teollisuudella on aika paljon tekemistä asian kanssa.

Näin eilen jonkun lehden kansiotsikon, jonka mukaan joku ympäristötoimittaja oli sitä mieltä, että ilmastokriisi on vältettävissä vain, jos syttyy sotatilaa muistuttava konflikti. En ole varma, menikö se juuri näin, mutta ajatus jäi kytemään. Entä jos tämä apokalypsi pitää paikkansa? Pitääkö silloin alkaa toivoa tätä konfliktia? Kumman seuraukset olisivat vähemmän rajut? Onko mitään muita vaihtoehtoja?

Kiukuttaa vietävästi. Aiemmin Ylen sivuilta saattoi nähdä ainakin uutiset ja joitakin ajankohtaisohjelmia. Nyt ilmeisesti kaikki videosisältö (ainakin ne, joita olen yrittänyt katsoa) on siirretty johonkin uuteen Areena-nimiseen palveluun. Palvelussa on uutta se, että videot on saatavilla ainoastaan Windows Media -tiedostomuodossa. Siinä on taas se vika, että se toimii lähes ainoastaan Microsoftin käyttöjärjestelmin varustetuilla koneilla. Meiltä muiden käyttöjärjestelmien käyttäjiltä jääkin sitten näkemättä. (Mäkkäreistä en tiedä.)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Yle mokaa tässä asiassa. Edellisen kerran täsmälleen samasta asiasta oli kyse silloin, kun Yle avasi uuden ja kuulemma hienon palvelunsa Elävän arkiston. Sinnekään en ole päässyt.

Perusteena valitulle politiikalle on esitetty DRM, Digital Restrictions Management. Kritiikkiinkin on vastattu jo valmiiksi, mutta siitä ei ole otettu opiksi. Mihinköhän vielä voisi purkaa kiukkua, kun palautteen pulauttaminenkaan ei yhtään helpottanut:

Aivan uskomatonta, että julkisen palvelun velvoitetta täyttävä Yleisradio sorsii kaikkia muita paitsi Windows-käyttäjiä! Voi kenties pitää paikkansa, että "[Windows Media] -sisältö toimii suurimmalla osalla käyttäjistä heti ja ilman uusien ohjelmistojen lataamista", mutta niin toimi aiemmin käytössä ollut Real Mediakin.

Mikä pahinta, nyt käytettyä formaattia ei voi osa käyttäjistä saada näkyville edes lataamalla uusia ohjelmia. Näitä ohjelmia kun ei ole saatavissa useimmille käyttöjärjestelmille.

Käsittämätöntä politiikkaa. Myisin televisioni ja lakkauttaisin TV-lupani tänään, jos minulla sellaiset olisi. Edes uutisia ei voi enää netitse katsoa.

Yle on rähmällään DRM-uskovaisen tekijänoikeusmafian edessä. Hävetkää.

On tietysti silkkaa sattumaa, että Yleisradion toimitusjohtajana toimii nykyisin Mikael Jungner, jonka edellinen työpaikka oli Suomen Microsoftilla.

Jotta tähän tulisi jotain rakentavaa, linkitetäänpä Electronic Frontier Finlandin laatima, erinomainen ohje videotiedostomuodon valinnasta.