Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen 4.6.2007: "Yleinen asevelvollisuus ja naisten mahdollisuus vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen on osoittautunut kansakuntaa yhdistäväksi tekijäksi. Tämän päivän paraatijoukko on osoitus tästä."

Mikä on tämä presidentin tarkoittama kansakunta? Kuulunko minä siihen?

Ehkä se on se suurkirkon editse marssinut, yhdenmukaisesti pukeutunut lauma ihmisiä ja se toinen suuri joukko ihmisiä, jotka ovat ylpeitä näistä.

Mutta näiden yleistäminen kansakunnaksi on vain nationalistisen projektin toteuttamista myytteihin perustuen, mikä epäilemättä kuuluu presidentin tehtäviin. Onkohan Halonen itsekään samaa mieltä puheensa kanssa? Millä logiikalla puolelle kansalle puolipakollinen velvollisuus yhdistää kansakuntaa?

Yhdistääkö mielivaltaisten, kuvitteellisten tai myyttisten tavoitteiden puolesta tappamaan opettelu kansakuntaa? Ehkäpä, sillä onhan yhteinen viholliskuva tärkeä. Mutta armeijan opettama viholliskuva on armotta vanhentunut ja väärä. Tai vaikkei olisikaan, nyt on akuutimpia ja tärkeämpiä huolia, joiden ratkaisemiseen olisi panostettava kaikki liikenevät resurssit.

Minun puolestani sotavoimat voisivat rauhan aikana piiloutua jonnekin kiven alle ja pysyä siellä. Ja jos se tapa yleistyisi maailmalla, vähenisi sotavoimien tarvekin.

Kirkko näyttäisi löytäneen maahanmuuttaja-asiassa oman sanomansa ytimen. Suojelun tarpeessa, heikoimmassa asemassa oleville ihmisille annetaan suojelua. Hyvä. Ihmisten kyykytysvirasto UVI on ymmärrettävästi linjasta käärmeissään; kyllähän ulkomaalaisviraston pitäisi parhaiten tietää, kuka on suojelun tarpeessa, koska sehän on se viranomainen, joka turvapaikoista päättää.

Ongelma onkin, ettei tunnu tietävän. Ulkomaalaisviraston politiikka on aivan uskomattoman ihmisvihamielistä, ja noudattelee samaa linjaa kuin entisen sisäministeri Rajamäen lausunnot. Uvin tulosaluejohtaja Matti Heinonen kiteyttääkin asian oivasti:

Kun yhteiskunta on antanut jollekin instituutiolle tai viranomaiselle tehtäväksi pakolaistaustan ja -statuksen arvioinnin, aivan ongelmatonta ei välttämättä ole, jos tähän puututaan kansalaistoiminnan keinoin. Silloin ikään kuin koko järjestelmän perusteet pitäisi harkita uudestaan.

Niin, pitäisiköhän todella?