Tuleeko kellekään mitään muuta mielleyhtymää nopeasti mieleen, kun joku sanoo "laillinen elinkeino"? Siis muuta kuin turkistarhaus? Mistään muusta elinkeinosta kun yleensä ei ole tarvis korostaa sen laillisuutta.

Oli vaan hauska kommentti turkistarhaaja Hannu Orjalalta Hesarissa: "Sitä minä olen arvostellut, että pitääkö rauhan aikana häiritä näin toisten laillista elinkeinoa."

Kysehän oli siis tietysti siitä, että satoja ketunpentuja kuoli lentomeluun, kun ilmavoimien (ilmavaivojen?) sotaharjoituksen ohessa joku kone lenteli tarhan päällä. Ettäs kehtaavat mokomat laillista elinkeinoa häiritä.

Sitä minä vaan.

Viime perjantaina julkaistiin Simo Laakkosen ja Timo Vuorisalon toimittama Sodan ekologia – sodankäynnin ympäristöhistoriaa -teos, joka on 770-sivuinen, monitieteinen artikkelikokoelma lähinnä 1900-luvun teollisen sodankäynnin ympäristövaikutuksia erilaisista näkökulmista luotaava kirja.

Sotaa ei ole juuri tutkittu sen ympäristövaikutusten näkökulmasta edes maailmalla, vaikka suuri yleisökin aiheeseen vähän tutustui Vietnamin televisioitujen napalmituhojen ja Persianlahden öljylintujen myötä. Tähän on monta syytä, joista kirjassa kyllä kerrotaan.

Teoksen ote on poikkitieteellinen ja se tuo esiin monenlaisia, myös positiivisilla ympäristövaikutuksillaan yllättäviä sodan piirteitä esiin. Kirjoittajakaartissa on asiantuntemusta antropologiasta lääketieteeseen ja yhteiskuntatieteistä hydrobiologiaan. Toimittajistakin toisella on yhteiskuntatieteellinen ja toisella luonnontieteellinen tausta.

Joissakin kirjan nimi voi herättää epäilystä. Ekologia-käsitteellä on suomalaisessa keskustelussa usein ollutkin suppeampi merkitys. Nimelle on kirjassa jonkinlaiset perustelut. Lisäksi englanniksi käännettynä, "The Ecology of War", otsikko onkin ehkä ymmärrettävämpi, ja se taas suomentuisi ehkä sodan ympäristövaikutuksiksi.

Samasta aiheesta järjestettiin aiemmin luentosarja, jolle osallistuin. Kirjasta lisää myöhemmin ja toisella foorumilla; lupasin kirjoittaa arvion.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä suunnittelee STT:n mukaan esittävänsä jo kerran alas ammuttua Lex Nokiaa. Esimerkiksi oikeuskanslerin mielestä aiempi esitys oli hyvin ongelmallinen. Lain tarkoitus olisi, että yritykset voivat yritysvakoilun verukkeella urkkia työntekijöidensä sähköpostiviestien teletunnistetietoja.

Urkintaoikeuden olisi saamassa kuitenkin vain merkittävät kansainväliset (Nokia-nimiset?) suuryhtiöt.

Työntekijät eivät siis olisi lain edessä yhdenvertaisia, vaan heidän oikeutensa yksityisyyteen riippuisi heidän (tai heidän viestintäkumppaniensa) työnantajasta ja tämän kansainvälisestä merkittävyydestä.

O tempora, o mores, kuinka rähmällään tässä oikein ollaan?

edit. Taisin sanoa jotain tästä aiheesta aiemminkin.

Taisin joskus aiemmin ihmetellä Suvi Lindénin valintaa viestintäministeriksi. Ihmettelen yhä, varsinkin luettuani mitä hän kommentoi nyt, kun Suomi on säätämässä Lex Rajamäkeä, teleurkintalakia.

Lindén luulee, että "[teletunnistetietojen] tallennuspakko lisää ihmisten turvallisuudentunnetta, koska poliisilla on paremmat mahdollisuudet selvittää rikoksia." Mitenköhän pelko isoveliyhteiskunnasta vaikuttaa turvallisuudentunteeseen? Hän jatkaa: "Itse ainakin uskon, että koska tässä säännellään niin tarkasti pelisäännöt, niin tietoja ei voi väärinkäyttää."

Ei ole kauhean monta vuotta siitä, kun muun muassa Supo ja Sonera jäivät kiinni laittomasta teleurkinnasta. Lindénin lapsenusko on kadehdittavaa.

Itse tallennuspakkolakihan siis tulee EU-direktiivistä, jota Kari Rajamäki lobbasi terrorismiverukkeella. Hanketta kritisoitiin mm. sillä, että sen myötä kaikkia aletaan valvoa "varmuuden vuoksi", sillä jokainenhan on potentiaalinen rikollinen. On myös todettu, ettei laki paljoakaan auta järjestäytyneen rikollisuuden tai terrorismin torjunnassa. Ammattilainen osaa kyllä peittää jälkensä, ei se ole vaikeaa. Sen sijaan tallennuspakko iskee juuri tavallisiin ihmisiin. Tallennuspakosta olisikin hyötyä tekijänoikeusrikkomuksia selvitettäessä.

On olemassa käsite oikeasuhtaisuus, jolla tarkoitetaan sitä, että toimenpiteiden pitää olla jossain suhteessa saavutettuun hyötyyn ja aiheutettuun haittaan. Kansankielisesti sanottaisiin, että nyt ammutaan tykillä kärpästä. On jokseenkin kummallista, jos yksityisyyttä kavennetaan näinkin vähäpätöisin perustein.

Melko pian direktiivin myötä ilmaantuikin paikalle tekijänoikeusmafia, joka vaati tallennuspakon käyttöä juuri tähän tarkoitukseen, nettilataajien jahtaamiseen. Ja nyt, kun EU-parlamentti on juuri hyväksynyt käsittämättömän direktiivin (IPRED2) koskien mm. rangaistusten koventamista tekijänoikeusloukkauksista, tämä on erittäin huolestuttavaa. Laajennetaanko laillisen teleurkinnan käyttöalaa?

Tekijänoikeus on jo perustaltaan erittäin kiistanalainen käsite, ja sen käyttö perusoikeuksien kaventamiseen olisi lyhytnäköistä. Perusoikeuksien supistamisen ja poliisivaltuuksien kasvattamisen tie on nimittäin yleensä ollut yleensä yksisuuntainen, kunnes yhtäkkiä ollaankin umpikujassa.


On jotenkin ironista, että kun Ruotsissa puuhataan armeijan vakoiluosastolle oikeutta urkkia kaikkea maan kautta kulkevaa liikennettä, TeliaSonera ilmoittaa siirtävänsä osan sähköpostipalveluistaan Suomeen. Suo siellä, vetelä täällä.

Viestintävirasto pyysi teleyrityksiltä lausunnot ja otti tänään kantaa asiaan. Muuten, myös Suomen yliopistojen internet-yhteydet kulkevat Ruotsin kautta maailmalle.