Kuvaus: Harvoin tässä blogissa kirjoitetaan myös musiikista
Suomen Stevie Wonder
Ollut vähän kiireitä opiskelun ja sellaisen kanssa, ettei blogiakaan ole ehtinyt päivittää. Nyt tulee ehkä useampi postaus, kun ei jaksa kuitenkaan harjoitustyötä enää tänään tehdä. Asiaan.
Shoppailin muutaman levyn, itse asiassa ensi kertaa verkkolevykaupasta. Vihdoin sain käsiini Prättälän Tuomon ekan sooloplätyn My Thing. Tuomohan on loistava muusikko ja soittanut sellaisissa hienoissa yhtyeissä kuin Ilmiliekki Quartet, Q-Continuun, Quintessense pari ensin mieleen tullutta mainitakseni. Nyt oli soolon aika.
Levyllä on loistava meininki. Mieleen tulee soundeista ja tyyleistä niin elävästi 70-luvun Stevie Wonder ja jotkut (muut) Motown-meiningit, että hymyilyttää. Esimerkiksi Sorry When I'm Gone on paikoin aika samankaltainen Superstitionin kanssa. Mutta ei se ole synti, jos idoleiltaan kuulostaa. Levyllä on kuitenkin paljon omaa, eikä moni tee Suomessa vuonna 2007 hyvää 70-luvun musiikkia, joka kuulostaa kuitenkin tuoreelta. Suosittelen.
Fiilistelyni ei sitten johdu siitä, että kävin samaa koulua Tuomon kanssa. Vaan siitä, että oikeasti diggailen noita samoja juttuja. Kaikkea hyvää vaan.