Tuleeko kellekään mitään muuta mielleyhtymää nopeasti mieleen, kun joku sanoo "laillinen elinkeino"? Siis muuta kuin turkistarhaus? Mistään muusta elinkeinosta kun yleensä ei ole tarvis korostaa sen laillisuutta.

Oli vaan hauska kommentti turkistarhaaja Hannu Orjalalta Hesarissa: "Sitä minä olen arvostellut, että pitääkö rauhan aikana häiritä näin toisten laillista elinkeinoa."

Kysehän oli siis tietysti siitä, että satoja ketunpentuja kuoli lentomeluun, kun ilmavoimien (ilmavaivojen?) sotaharjoituksen ohessa joku kone lenteli tarhan päällä. Ettäs kehtaavat mokomat laillista elinkeinoa häiritä.

Sitä minä vaan.

Viime perjantaina julkaistiin Simo Laakkosen ja Timo Vuorisalon toimittama Sodan ekologia – sodankäynnin ympäristöhistoriaa -teos, joka on 770-sivuinen, monitieteinen artikkelikokoelma lähinnä 1900-luvun teollisen sodankäynnin ympäristövaikutuksia erilaisista näkökulmista luotaava kirja.

Sotaa ei ole juuri tutkittu sen ympäristövaikutusten näkökulmasta edes maailmalla, vaikka suuri yleisökin aiheeseen vähän tutustui Vietnamin televisioitujen napalmituhojen ja Persianlahden öljylintujen myötä. Tähän on monta syytä, joista kirjassa kyllä kerrotaan.

Teoksen ote on poikkitieteellinen ja se tuo esiin monenlaisia, myös positiivisilla ympäristövaikutuksillaan yllättäviä sodan piirteitä esiin. Kirjoittajakaartissa on asiantuntemusta antropologiasta lääketieteeseen ja yhteiskuntatieteistä hydrobiologiaan. Toimittajistakin toisella on yhteiskuntatieteellinen ja toisella luonnontieteellinen tausta.

Joissakin kirjan nimi voi herättää epäilystä. Ekologia-käsitteellä on suomalaisessa keskustelussa usein ollutkin suppeampi merkitys. Nimelle on kirjassa jonkinlaiset perustelut. Lisäksi englanniksi käännettynä, "The Ecology of War", otsikko onkin ehkä ymmärrettävämpi, ja se taas suomentuisi ehkä sodan ympäristövaikutuksiksi.

Samasta aiheesta järjestettiin aiemmin luentosarja, jolle osallistuin. Kirjasta lisää myöhemmin ja toisella foorumilla; lupasin kirjoittaa arvion.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä suunnittelee STT:n mukaan esittävänsä jo kerran alas ammuttua Lex Nokiaa. Esimerkiksi oikeuskanslerin mielestä aiempi esitys oli hyvin ongelmallinen. Lain tarkoitus olisi, että yritykset voivat yritysvakoilun verukkeella urkkia työntekijöidensä sähköpostiviestien teletunnistetietoja.

Urkintaoikeuden olisi saamassa kuitenkin vain merkittävät kansainväliset (Nokia-nimiset?) suuryhtiöt.

Työntekijät eivät siis olisi lain edessä yhdenvertaisia, vaan heidän oikeutensa yksityisyyteen riippuisi heidän (tai heidän viestintäkumppaniensa) työnantajasta ja tämän kansainvälisestä merkittävyydestä.

O tempora, o mores, kuinka rähmällään tässä oikein ollaan?

edit. Taisin sanoa jotain tästä aiheesta aiemminkin.

Aivan uskomattoman upeaa lukea tällaista tekstiä kiiltäväpaperisen muotilehden Trendin (06/2007) pääkirjoituksesta:

Lentomaileja ei enää kerätä, niitä hävetään. Yksityisautoilu on kortilla kuin kahvi aikoinaan.

Esittelemme neljä henkilöä, jotka ovat valinneet erilaiset tavat parantaa maailmaa. Kun heidän valinnoistaan lukee, alkaa omatunto kolkuttaa. Sietääkin. Sen verran törkeää roskavuorta me kasvatamme.

Mainituissa neljässä henkilöjutussa todella esitellään esimerkillisesti toimivia henkilöitä kuitenkaan kuulostamatta siltä, että esimerkin seuraaminen olisi mitenkään kovin hankalaa. Samalla sivun alareunassa juoksee aidosti hyviä neuvoja siitä, minkälaisia pieniä asioita kukin voi tehdä. Aihe jatkuu aukeaman Koijärvi-jutulla, joka avaa ympäristöliikkeen historiaa. Juttu päättyy sitaattiin, jossa haastateltava arvelee, mitä olisi tuolloin ajatellut nykymenosta: "näin hullua kulutuskaahaamista ei aikanaan olisi uskonut näkevänsä".

Paluu todellisuuteen onkin sitä karvaampi muutaman sivunkäännön jälkeen: "Käsipuolessasi killuu kahden kuukauden vuokra. Ja olet siitä [käsilaukusta] hävyttömän onnellinen."

Tai loputtomat vaatemainokset ja esittelyt, joissa toimitetun ja mainosmateriaalin erottaminen on vähintäänkin työlästä. Ja kaikki muu lehden OSTA, OSTA -viestillä koodattu materiaali, kokonaista kuluttamiseen perustuvaa elämäntapaa markkinoiva loppu lehdestä.

Tämä kulutushelvetti, tämä maailma, on sairas. Mikä sen parantaisi?


Ylläoleva kritiikki ei varsinaisesti kohdistu lehteen. Ymmärrän toki ne realiteetit, joita muotilehden tekemiseen liittyy, jos sellaista kerran pitää tehdä. Ja lehden kunniaksi on kuitenkin mainittava, että siinä on myös hieno henkilöjuttu, jonka henkilö ei epäröi tuoda feminismiään julki. Enkä muuten ollut aiemmin nähnyt supisuomalaisen muotilehden kannessa tummaihoista mallia. Nyt olen.

Mitähän pitäisi ajatella nightwishiläisestä linjasta: "Maaliskuussa 2006 [Tuomas] Holopainen kuitenkin ilmoitti [nyttemmin valituksi tulleelle Anette] Olzonille, ettei hänestä voisi tulla yhtyeen uutta laulajaa, koska Olzonilla on lapsi." (via HS)

Olzon kertoo: "Saamassani meilissä ei sanottu asiaan mitään varsinaista syytä, mutta arvelin että syy oli joko a) ikäni, tai b) se että minulla oli lapsi. Myöhemmin kävi ilmi että syy oli tosiaan siinä että minulla oli lapsi."

Kaikki kiertue-elämää viettävät bändipojathan ovat lapsettomia, tai sitten lapsi on äitinsä kanssa jossain. Paitsi että 1) kaikki rockmuusikot eivät ole miehiä ja 2) myös miehet voivat olla lastensa kanssa.

Aika kiva, että "pojat" halusivat päättää valittavan solistin puolesta tällaisen asian. Nightwishin kaltaiset bändit ovat ihan oikeita työpaikkoja. Mikseivät tällaisten työpaikkojen työntekijät voisi elää siinä mielessä normaalia elämää, että tekevät ja kasvattavat lapsia jos huvittaa? Toki se elämä on aika matkustavaista ja lapsellekin rankkaa, mutta silti.

Outoa. Jouduin tänään aamusella (8:22) puhelinhäirinnän kohteeksi. Tekijä oli vanha tuttu, joka on ennenkin harrastanut niitä. Tämän siitä ilmeisesti saa, kun rohkenee olla julkisesti jotain mieltä. Mutta ei se silti hauskaa ole; pitäisi varmaan osata jättää huomiotta. Onko muilla kokemuksia näistä?

Sama häirikkö on aiemmin jaksanut suoltaa kuraansa puhelimeni lisäksi mm. tähän blogiin.

Surkuhupaisa tyyppi, joka kuvittelee mun syyllistyneen milloin mihinkin laittomuuksiin, on näemmä ryhtynyt kunnianloukkausten lisäksi tekemään perättömiä ilmiantoja. Kertoi jopa tehneensä poliisille ilmoituksen mun Smash Asem -kuvista (sic).

Meitä riittää joka oksalle.

Autoilu Helsingissä on kasvanut 30 prosenttia kymmenessä vuodessa! Näin kertoo HBL.

Koska vain pieni osa liikenteestä (kuten kuljetukset, invakyydit ym.) on välttämätöntä, suurin osa tästä muodostuu tarpeettomasta yksityisautoilusta. Sitä harrastavat esimerkiksi ihmiset, joilla on vakava asenneongelma ja sairaalloista piittaamattomuutta yhteisestä elinympäristöstä. Näin kertoo nimimerkki "itsekäs sika" Hesarin verkkokeskustelussa:

Matkustaminen haisevassa vetoisessa bussissa ihmisten ja ylisuurien reppujen tuupittavana kuuntelemassa naapurin yksityiselämän selostuksia kännykkään kailotettuna on huomattavasti stressaavampi kokemus. Sori vaan.

Ajokortin saamisen edellytyksenä pitäisi varmaan olla joku asennetesti. Liian kusipäisille voidaan myöntää mopokortti.

Liikenteen lisääntyminen tuntuu hengityselimissä. Keväällä katupölyongelma on sietämätön. Ruuhka-alueilla, kuten Mannerheimintiellä ja muilla sisääntuloväylillä pakokaasujen hajut pistävät nenään. Oikeasti ihmiset joutuvat uhraamaan terveytensä yhteisen tilan lisäksi, jotta jotkut voisivat toteuttaa mukavuudenhaluaan.

Tietullit tai ruuhkamaksut olisivat (tietysti joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistämisen ohella) hyvä ratkaisu poistamaan pahimpia ruuhkia. Kuitenkin tuore keskustalainen liikenneministerimme on HBL:n mukaan sitä mieltä, ettei asiaa vielä tarvitse (edes) selvittää! Ei vaikka napajäätiköt sulavat jo eilen, nyt ja huomenna. Ja vaikka Suomi on Baltian maiden ohella EU:n ainoa takapajula tässä asiassa.

Ja nyt vain antamaan kansalaispalautetta liikenneministeri Vehviläiselle. Osoitetiedot löytyvät hänen sivuiltaan.

Vaikka vihreät Otto Lehtipuun mukaan luottavat tässä(kin) asiassa markkinatalouteen, nyt olisi vaihteeksi aika myös toimia. Voi olla, että sitä näkymätöntä kättä tarvitsisi vähän ohjailla.

Taisin joskus aiemmin ihmetellä Suvi Lindénin valintaa viestintäministeriksi. Ihmettelen yhä, varsinkin luettuani mitä hän kommentoi nyt, kun Suomi on säätämässä Lex Rajamäkeä, teleurkintalakia.

Lindén luulee, että "[teletunnistetietojen] tallennuspakko lisää ihmisten turvallisuudentunnetta, koska poliisilla on paremmat mahdollisuudet selvittää rikoksia." Mitenköhän pelko isoveliyhteiskunnasta vaikuttaa turvallisuudentunteeseen? Hän jatkaa: "Itse ainakin uskon, että koska tässä säännellään niin tarkasti pelisäännöt, niin tietoja ei voi väärinkäyttää."

Ei ole kauhean monta vuotta siitä, kun muun muassa Supo ja Sonera jäivät kiinni laittomasta teleurkinnasta. Lindénin lapsenusko on kadehdittavaa.

Itse tallennuspakkolakihan siis tulee EU-direktiivistä, jota Kari Rajamäki lobbasi terrorismiverukkeella. Hanketta kritisoitiin mm. sillä, että sen myötä kaikkia aletaan valvoa "varmuuden vuoksi", sillä jokainenhan on potentiaalinen rikollinen. On myös todettu, ettei laki paljoakaan auta järjestäytyneen rikollisuuden tai terrorismin torjunnassa. Ammattilainen osaa kyllä peittää jälkensä, ei se ole vaikeaa. Sen sijaan tallennuspakko iskee juuri tavallisiin ihmisiin. Tallennuspakosta olisikin hyötyä tekijänoikeusrikkomuksia selvitettäessä.

On olemassa käsite oikeasuhtaisuus, jolla tarkoitetaan sitä, että toimenpiteiden pitää olla jossain suhteessa saavutettuun hyötyyn ja aiheutettuun haittaan. Kansankielisesti sanottaisiin, että nyt ammutaan tykillä kärpästä. On jokseenkin kummallista, jos yksityisyyttä kavennetaan näinkin vähäpätöisin perustein.

Melko pian direktiivin myötä ilmaantuikin paikalle tekijänoikeusmafia, joka vaati tallennuspakon käyttöä juuri tähän tarkoitukseen, nettilataajien jahtaamiseen. Ja nyt, kun EU-parlamentti on juuri hyväksynyt käsittämättömän direktiivin (IPRED2) koskien mm. rangaistusten koventamista tekijänoikeusloukkauksista, tämä on erittäin huolestuttavaa. Laajennetaanko laillisen teleurkinnan käyttöalaa?

Tekijänoikeus on jo perustaltaan erittäin kiistanalainen käsite, ja sen käyttö perusoikeuksien kaventamiseen olisi lyhytnäköistä. Perusoikeuksien supistamisen ja poliisivaltuuksien kasvattamisen tie on nimittäin yleensä ollut yleensä yksisuuntainen, kunnes yhtäkkiä ollaankin umpikujassa.


On jotenkin ironista, että kun Ruotsissa puuhataan armeijan vakoiluosastolle oikeutta urkkia kaikkea maan kautta kulkevaa liikennettä, TeliaSonera ilmoittaa siirtävänsä osan sähköpostipalveluistaan Suomeen. Suo siellä, vetelä täällä.

Viestintävirasto pyysi teleyrityksiltä lausunnot ja otti tänään kantaa asiaan. Muuten, myös Suomen yliopistojen internet-yhteydet kulkevat Ruotsin kautta maailmalle.

Otsikon merkkijono on koodi, jolla voidaan avata uudenlaisten HD-DVD-levyjen DRM-suojaus. Maailmalla on ollut viime aikoina porua sen julkaisemisesta ja sensuroinnista.

Ihan siitä ilosta ajattelin jättää sen muhimaan world wide webin kollektiiviseen muistiin.

Onko tämä nyt "tehokkaan suojauksen" murtamiseen tähtäävä neuvo? Olenko rikollinen nykyisen tekijänoikeuslain mukaan?

Ollut vähän kiireitä opiskelun ja sellaisen kanssa, ettei blogiakaan ole ehtinyt päivittää. Nyt tulee ehkä useampi postaus, kun ei jaksa kuitenkaan harjoitustyötä enää tänään tehdä. Asiaan.

Shoppailin muutaman levyn, itse asiassa ensi kertaa verkkolevykaupasta. Vihdoin sain käsiini Prättälän Tuomon ekan sooloplätyn My Thing. Tuomohan on loistava muusikko ja soittanut sellaisissa hienoissa yhtyeissä kuin Ilmiliekki Quartet, Q-Continuun, Quintessense pari ensin mieleen tullutta mainitakseni. Nyt oli soolon aika.

Levyllä on loistava meininki. Mieleen tulee soundeista ja tyyleistä niin elävästi 70-luvun Stevie Wonder ja jotkut (muut) Motown-meiningit, että hymyilyttää. Esimerkiksi Sorry When I'm Gone on paikoin aika samankaltainen Superstitionin kanssa. Mutta ei se ole synti, jos idoleiltaan kuulostaa. Levyllä on kuitenkin paljon omaa, eikä moni tee Suomessa vuonna 2007 hyvää 70-luvun musiikkia, joka kuulostaa kuitenkin tuoreelta. Suosittelen.

Fiilistelyni ei sitten johdu siitä, että kävin samaa koulua Tuomon kanssa. Vaan siitä, että oikeasti diggailen noita samoja juttuja. Kaikkea hyvää vaan.