mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Kanslerin on erottava

Kun yliopiston johtohenkilöt esittävät yliopistolaitoksen totaalista rampauttamista, tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien lakkauttamista ja sivistysyliopiston lopullista muuttamista tutkintotehtaaksi sekä elinkeinoelämän resurssiautomaatiksi, voidaan kysyä, ovatko he tehtäviensä tasalla.

Viittaan kannanottoon, jossa sanotaan esimerkiksi näin:

Yliopistolain tutkintoon johtavien opintojen maksuttomuutta koskeva pykälä tulee kumota ja ottaa käyttöön kaikkia koskevat lukukausimaksut. Samalla tulee rakentaa opintosetelijärjestelmä, jonka turvin suomalaisen
opiskelijan maksut katettaisiin laskennallisen tutkinnon suoritusajan ja lisäksi kahden joustovuoden ajaksi. Normiaikaa nopeampi opiskelu voitaisiin palkita antamalla opiskelijalle mahdollisuus muuttaa säästyneet opintosetelit kannustuspalkkioksi.

Kokonainen kannanotto löytyy yliopiston sivuilta. Sen on laatinut työryhmä, jonka kokoonpanosta sukupuolijakaumaa myöten voi vetää joitakin spekuloivia johtopäätöksiä. Kenties markkinaliberalistishenkisellä eetoksella oli tässäkin poppoossa yliedustus.
Postattu 2007-03-12 kello 12:28 – kuuluu luokkiin: yliopisto, yhteiskuntapermalinkki

Kommentit

Pinja kirjoitti:

Me puhutaan tästä just TKY:n blogissa..tai no ei nyt ssseenntäään kanslerin erottamisesta(:

http://blogit.tky.fi/
2007-03-14 kello 23:21

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa