Very VERY Bad Idea Park
Harvoin on kohdallani tapahtunut niin perusteellisia ylikiehumisia kuin tänään. En tiedä minkä piikkiin pitäisi panna. Paluumatkalla HYY Business Schoolista (sic; kyseessä oli ylioppilaskunnan yrityspuolen järjestämä koulutusseminaari luottamushenkilöille) Tampereelta bussi kävi Lempäälän ideaparkissa, jossa frakkiin pukeutunut, seksististä huumoria viljelevä mies kertoi meille kuinka kaikki on niin suurta ja mahtavaa, kuinka monta terästonnia rakennuksessa on, kuinka monta hehtaaria parkkitilaa pihalle on asvaltoitu ja kuinka ameriikoista asti lennätettiin johonkin lasten osastolle maailman suurin nalle, jonka pääkin painoi kaksisataa kiloa. Kyseisellä alueella muuten on kaikkea, mitä lapset ikinä tarvitsevat. Johon tietysti itse kommentoin kysymyksellä: Rakkautta?
Kaupungiksi mainostettu alue on tietenkin yksityistä tilaa, eikä siellä siis voi harrastaa esimerkiksi poliittista toimintaa. Setä ei tuntunut edes ymmärtävän, miksi joku voisi pitää pahana sellaista kauppakeskusta, joka yksityistää julkisen tilan, imee lähikaupoista väen tyhjiin ehkä sadan kilometrin säteellä, pakottaa tekemään ostos- ja työmatkat yksityisautolla sekä tekee kuluttamisesta ajanvietettä. Eikä vielä edes puhuta niistä kaavailluista hiihtoputkista, kylpylöistä tai hehtaarihallin lämmittämiseen käytetystä energiasta. Kaiken kaikkiaan siis olemassaolollaan ilmentää kristallinkirkkaasti sellaista elämäntapaa ja maailmankuvaa, jolla ei ole tulevaisuutta rajallisella maapallolla.
Muutenkin HYY-yhtymän järjestämä bisneskoulu oli paljolti kapitalistista indoktrinaatiota, tietysti, kaikenlaisen tutustumisen lisäksi. Alex Nieminen puhui kiinnostavia asioita ja näytti erittäin hyvän videon aiheella Web 2.0.
Lohdullista reissussa oli se, että ostoshelvetin markkinamiehen esittelyssä tunnelma oli koko ylioppilaskuntamme väen keskuudessa ilmeisen tyrmistynyt, ja mainospuhe herätti yleisössä lähinnä epäuskoisia naurunhörähdyksiä. Kyse ei siis ollut vain äärimmäisyyksiin taipuvaisten ihmisten reaktioista. Itselläni se vain meni rajan yli.

Postattu 2007-03-28 kello 19:56 – kuuluu luokkiin: ylioppilaskunta, ympäristö, yhteiskunta, kulutus
– permalinkki
7 kommenttia
7 kommenttia
Kevätpäivää
Siirryimme kesäaikaan. Sitä kutsutaan eräällä ulkomaan kielellä nimellä Daylight Saving Time, mikä viittaa kai tämän laajalti Euroopassa ja sen ulkopuolellakin käyttöön otetun keksinnön alkuperäiseen ideaan. Idea on hyvä, lopputulos ei. Periaatteessa sillä voitaisiin jopa säästää sähköä, kun keinovaloa ei tarvita niin paljon.
Täällä päin maapalloa kesä- ja talviajan vaihtelusta on kuitenkin vain harmia. Paitsi että ihmiset ja koneet menevät sekaisin, osuvampi nimi olisi Daylight Losing Time kaikille paitsi aamuvirkuille. Valoisa aika alkaa aiemmin ja loppuu aiemmin. Ja jos se alkaa jo joskus kuuden-seitsemän aikaan, sehän menee ihan hukkaan.
Ehdotankin, että luovutaan koko säätämisestä ja pysytään normaaliajassa (EET, UTC +0200) nykyisen (EEST (Eastern European Summer Time), UTC +0300) sijaan. Eikä tämä ollut edes uusi idea.
Update. Okei, ajatushäiriö. Unohtakaa mitä juuri sanoin. Janne tuolla kommenteissa korjaa väärät väitteeni.

Hallituksesta
Seuraavat viikot näyttävät, kuinka käy hallituksen ja sen ohjelman. Sisäpiiri ehkä jo tietää, mikä on tulevan hallituksen kokoonpano, tai siis mi(t)kä puolue(et) keskustan ja kokoomuksen kanssa hallitukseen käy(vät). Mutta ei siinä nyt niin paljon vaihtoehtoja ole, etten minäkin uskaltaisi veikata: RKP ja KD.
Kiinnostavinta lienee se, onko vihreät porvarihallituksessa, jossa puolue pääsisi rakentamaan lisää ydinvoimaa. Tuntuu jopa vastenmieliseltä se tapa, jolla puolueen johto on jo ennen vaaleja luvannut myydä kaikki mummonsa, kunhan hallitukseen vain päästään. Ja vaalien jälkeen erityisesti puolueen aikuisosastolta ja/tai sinivihreästä siivestä kuuluu toiveita hallitukseen pääsystä. Olen samaa mieltä Pinjan kanssa, jonka mielestä kyseinen siipi "saisi laukata sinne, missä 'vastuullinen' markkinatalous kasvaa".
Miksi vihreät haluaisivat hallitukseen? Koska siellä kuulemma voi vaikuttaa vihreille tärkeisiin asioihin paremmin kuin oppositiossa. Olisikohan näin? Hallitusneuvotteluissa kuitenkin joutuisivat sitomaan kätensä niin pahasti, että vaikutus mahtaisi jäädä aika pieneksi.
Eikä ehkä pidä aliarvioida oppositiossa toimimisen merkitystä. Ainakin oppositiossa voi vapaasti kritisoida hallituksen toimintaa, mikä on aina kivaa. Mutta myös demari-vasuri-viher-linjan oppositiolla voisi olla jotain yhteistä puhuttavaa, ja ainakin vihreät voisivat yrittää tavata demareille oikein hitaasti sanaparia työn muutos. Ja ennen muuta, ei pidä unohtaa niitä punavihreitä äänestäjiä, joita vihreiden sinisiipi ja etenkin ydinvoimamamoilu kauhistuttaa. He ovat epävarmoja vihreiden kannattajia ja varmasti äänestävät ensi kerralla jotain muuta, jos vihreät haluavat ottaa vastuun porvarihallituksen politiikasta. Vihreistä tulisi sylkykuppi jo alkumetreillä. Saattaisin itsekin joutua toteuttamaan tätä ennustustani.
En tue erityisesti mitään puoluetta, mutta kylläkin useiden puolueiden hyviä tyyppejä ja etenkin hyviä ideoita. Ja vastustan vastaavasti huonoja tasapuolisesti, joskaan toivottomien osalta en välttämättä jaksa vaivautua. Olenkin valmis muuttamaan mieltäni myös tässä asiassa, jos jotkut hyvät argumentit sitä vaativat, mutta tällä hetkellä tuntuisi aivan uskomattoman typerältä, jos vihreät lähtisivät toteuttamaan keskusta-kokoomuksen oikeistopolitiikkaa. Olen poistamassa varmistinta.
Näistä huolimatta onnea vaalivoittajille, ja pahoitteluni kaikille niille, joille olen sunnuntai-illasta alkaen laukonut harkitsemattomia typeryyksiä sen loputtoman ärsyyntymisen johdosta, joka oikeiston noususta aiheutui. Se, että demarit ovat toteuttaneet tähän asti oikeistopolitiikkaa, on aika laiha lohtu sille, että vielä paljonkin pahempaa voi olla luvassa.

Eihän se hyvin mennyt
Se oli varmaan se räntäsade tai jotain.
Mutta jottei ihan synkistelyksi menisi, täytyy kuitenkin iloita esimerkiksi Outin ja Paavon tai vaikkapa sukupuolijakauman (75/125 -> 84/116) puolesta.
Muuten kyllä olen sitä mieltä, että seuraavat neljä vuotta voivat olla aika sinimustia. Esimerkiksi seuraavat teemat vähän jännittävät:
- verotus
- ydinvoima
- siviilipalvelus
- Nato
- uusiutuvat
- päästövähennykset
- maksuton koulutus
- sosiaaliturva.
Näin muutamia ensiksi mieleen tulevia listatakseni.

Kysymys perustulosta
Perustulo on hyvä idea, koska sillä voidaan oikein toteutettuna samalla kertaa muun muassa purkaa tuloloukkuja, vähentää byrokratiaa, kannustaa töihin ja korjata joitakin heikoimmassa asemassa olevien kohtaamia järjestelmän epäoikeudenmukaisuuksia. Näin luulen. On vihreiltä jonkinlainen poliittinen sankariteko, että perustulo on saatu aidosti nostettua poliittiseen keskusteluun, jota nyt käydään. Toivottavasti keskustelu ei lopu vaaleihin.
Mielelläni tosin väittäisin, että aiheen nostamista keskusteluun ei voi lukea vain vihreiden ansioksi, vaan myös prekariaattiliikkeellä ja esimerkiksi viime vapun perustuloa vaatineella mielenosoituksella oli oma osuutensa. Jottei yhteiskunnallista keskustelua monopolisoitaisi puolueille.
Mutta asiaan. Heräsi aamusella yksi kysymys, johon halukkaat voivat vastailla tuolla kommenttiosiossa: miten vältetään se, ettei perustulon toteutuksesta käytännössä seuraisi (lapsiperheellisten) naisten eriarvoistumista työmarkkinoilla?
Perustulohan korvaisi esimerkiksi vanhempainrahan ja hoitorahan. Kun kerran perustulo mahdollistaisi helpommin esimerkiksi jättäytymisen kotiin lapsia hoitamaan joko kokonaan tai työaikaa lyhentämällä, voidaan ennustaa, että suurin osa näistä "uusista" lapsia kotona hoitamaan jäävistä on naisia, samalla kun heidän puolisonsa menevät kovapalkkaisempina töihin kartuttamaan työkokemusta, jolloin tuloerot eivät ainakaan kaventuisi. Tilanne olisi kai muuten samalla tavalla epäsymmetrinen kuin nykyään, mutta voimakkaammin. Onko tätä mietitty ja jos on, minkälaisiin ratkaisuihin on tultu?

Kanslerin on erottava
Kun yliopiston johtohenkilöt esittävät yliopistolaitoksen totaalista rampauttamista, tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien lakkauttamista ja sivistysyliopiston lopullista muuttamista tutkintotehtaaksi sekä elinkeinoelämän resurssiautomaatiksi, voidaan kysyä, ovatko he tehtäviensä tasalla.
Viittaan kannanottoon, jossa sanotaan esimerkiksi näin:
Kokonainen kannanotto löytyy yliopiston sivuilta. Sen on laatinut työryhmä, jonka kokoonpanosta sukupuolijakaumaa myöten voi vetää joitakin spekuloivia johtopäätöksiä. Kenties markkinaliberalistishenkisellä eetoksella oli tässäkin poppoossa yliedustus.

Yliopistolain tutkintoon johtavien opintojen maksuttomuutta koskeva pykälä tulee kumota ja ottaa käyttöön kaikkia koskevat lukukausimaksut. Samalla tulee rakentaa opintosetelijärjestelmä, jonka turvin suomalaisen
opiskelijan maksut katettaisiin laskennallisen tutkinnon suoritusajan ja lisäksi kahden joustovuoden ajaksi. Normiaikaa nopeampi opiskelu voitaisiin palkita antamalla opiskelijalle mahdollisuus muuttaa säästyneet opintosetelit kannustuspalkkioksi.
Kokonainen kannanotto löytyy yliopiston sivuilta. Sen on laatinut työryhmä, jonka kokoonpanosta sukupuolijakaumaa myöten voi vetää joitakin spekuloivia johtopäätöksiä. Kenties markkinaliberalistishenkisellä eetoksella oli tässäkin poppoossa yliedustus.
Laillinen tappoväline
Kerrotaan, että autojen päästöt tappavat Suomessa neljäsataa ihmistä. Vuodessa.
Autolla voi myös ajaa ihmisten yli. Seuraamukset ovat hyvin pieniä, koska teosta yleensä oikeuden mielestä puuttuu tahallisuus. "Jos Sasi tuomitaan aikanaan näistä rikoksista [joita ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja vammantuottamus], hän saattaa selvitä kuolonkolarista sakoilla tai korkeintaan lyhyellä ehdollisella vankeudella." (HS 6.3.)
Hesarin mukaan "poliisissa uskotaan, että nimikkeitä ei ole tarpeen koventaa törkeän puolelle". Uskonasia tämä onkin.
Tulkintaa voisi muuttaa. Voitaisiin hyvin ajatella, että syyntakeellisen autoilijan pitäisi ymmärtää vaarantavansa vakavasti kanssaihmistensa hengen pelkästään astumalla auton rattiin. Hengitysilmasta ja ilmastonmuutoksesta puhumattakaan. Auton kuljettaminen voisi olla raskauttava tekijä.
Äänestä kokoomusta, niin äänestät yksityisautoilun, elinympäristön pilaamisen ja turvallisuuden vähenemisen puolesta.
Tätä mietin kun näin kadulla kokoomuslaisen huumepoliisi Juha Hakolan hymyilevät kasvot vaalimainoksessa autotien varressa. Hakola tuomittiin rattijuopumuksesta vuonna 2003.

Postattu 2007-03-06 kello 17:29 – kuuluu luokkiin: liikenne, yhteiskunta, laki ja oikeus
– permalinkki
2 kommenttia
2 kommenttia
Ulkoiset uhat
Taas voi tiedotusvälineitä seuraamalla huomata, että poliisi ja sitä (ainakin henkisesti) lähellä olevat tahot pitävät ulkomailta tulevia aktivisteja jotenkin astetta pelottavampina kuin "omia". Esimerkiksi Hesarin jutun mukaan Kööpenhaminan poliisi ihmetteli suurta ulkomaalaisten määrää Ungdomshusetia puolustamassa.
Suomen poliisiviranomaisethan ovat usein perustelleet vaatimiaan lisävaltuuksia radikaalimman poliittisen toiminnan suitsimiseksi sillä, että toiminta on selvästi järjestäytyneempää, kun onhan näillä aktivisteilla yhteyksiä ulkomaillekin. Suomen tapauksessa yhteydet ovat kieltämättä ehkä yllättävämpiä, kun tänne ja täältä pois on niin tolkuttoman hidasta päästä ainakin ilman lentokoneita. Mutta Tanskassa?
Ehkä niiden keski-iän turvallisesti ohittaneiden johtoportaan miesihmisten olisi syytä herätä kansainvälistyvään maailmaan ihan aidosti, eikä vain niin, että uhat tulevat ulkomailta? Jos pääoma liikkuu vanhanaikaisten valtionrajojen yli vapaasti, kulttuuri aika paljon, työvoima jonkun verran, niin mikseivät myös poliittiset liikkeet, näiden toimijat, aatevirtaukset ja uudet ideat?
Se nyt on vaan niin, että nuori polvi, joka erilaiseen epäinstitutionaaliseen poliittiseen toimintaan osallistuu, on edellisiä sukupolvia paremmin verkostoitunut rajojen yli, eikä siinä ole mitään outoa tai pelottavaa.

Postattu 2007-03-03 kello 13:32 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, laki ja oikeus
– permalinkki
2 kommenttia
2 kommenttia
Oikeussalidraama jatkuu
Tämähän on jännempää kuin amerikkalaisessa tv-sarjassa. Syyttäjä valitti hoviin muun muassa näin sanoen:
Käräjäoikeus sen sijaan oli tuomiossa tätä mieltä:
Syyttäjä ei varmaankaan osannut lukea tuomiota perusteluihin asti. Kun ei tullut mieleinen tulos, otetaan koko homma uusiksi seuraavassa asteessa? Yrittämättä edes esittää mitään merkittäviä perusteluja? Joskus sitä ihmettelee, kuinka vähillä eväillä näitä asioita oikein hoidetaan.
(Kysehän oli siis tästä. Ja edelleen, omalta osaltani syyte peruuntui jo istunnossa eikä sitä enää voi nostaa.)
On melko epätodennäköistä, että yleisö olisi saanut kimmoikkeen lahjoittaa yhdistykselle rahaa mistään muualta kuin juuri puheena olevalta lahjoitussivulta.
Käräjäoikeus sen sijaan oli tuomiossa tätä mieltä:
On aivan ilmeistä, että tässä tapauksessa varojen lahjoittainen yhdistykselle on tapahtunut kunkin lahjoittajan spontaanista aloitteesta.
Syyttäjä ei varmaankaan osannut lukea tuomiota perusteluihin asti. Kun ei tullut mieleinen tulos, otetaan koko homma uusiksi seuraavassa asteessa? Yrittämättä edes esittää mitään merkittäviä perusteluja? Joskus sitä ihmettelee, kuinka vähillä eväillä näitä asioita oikein hoidetaan.
(Kysehän oli siis tästä. Ja edelleen, omalta osaltani syyte peruuntui jo istunnossa eikä sitä enää voi nostaa.)
Postattu 2007-03-02 kello 21:08 – kuuluu luokkaan: laki ja oikeus
– permalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti
ei kommentteja – lisää kommentti
Tukkanuottasilla
Tanskassa on tapeltu kadulla nuorisotalon puolesta. Poliisin tyhjensi vuodesta 1982 vallattuna olleen Ungdomshusetin laskeutumalla helikopterilla katolle ja käyttämällä terrorismin vastaisia erikoisjoukkoja, koska sikäläiset valtaajat eivät vähemmällä tokene. Tarina on kummallinen ja siihen liittyy uskonnollinen äärijärjestö, tanskalaista lyhytnäköistä oikeistopolitiikkaa sekä peräänantamatonta nuorisoa.
Tapaus on herättänyt paljon ansaittua huomiota muissa Pohjoismaissa ja vähän muuallakin. Norjassa nuoret mellakoivat STT:n mukaan heittäen – iik – lumipalloja. Tarina ei kerro, vastasiko poliisi tuleen. Tai jäähän.
Belgiassa sen sijaan tähän mitenkään liittymättä palomiehet ja mellakkapoliisit ovat olleet vesisotasilla, tietää Takku kertoa.
O tempora, o mores.

Palomiehet heittelivät aluksi poliisia paukku- ja savupommeilla. Poliisi yritti taltuttaa väkijoukon vesitykeillä, johon palomiehet vastasivat omilla vesiletkuillaan.
O tempora, o mores.