Tottelematon kuriin
YK:n turvaneuvosto harkitsee Iran-pakotteita, kertoo YLE. Erityisesti Yhdysvallat vaatii pakotteiden asettamista, sillä sen kansalliset edut ovat uhattuna.
Oli jo aikakin, sillä nyt Iran on virallisesti ilmoittanut siirtyvänsä dollareista euroihin. STT raportoi Iranin vaihtavan ulkomaan rahaliikenteen euroiksi ja laskevan vastedes budjettinsa euromääräisenä. Tämähän on vähintäänkin uhka maailmanrauhalle.
Mikäli myös öljyä alettaisiin laajasti mitata dollarien asemesta euroissa, olisi tällä valtavan suuret vaikutukset Yhdysvaltain talouteen paitsi tietenkin öljymarkkinoiden kautta, myös dollarien kotiutumisen seurauksena. Tätä Yhdysvallat yrittää estää viimeiseen saakka, ja sitä on arveltu myös yhdeksi syyksi siihen, että Yhdysvallat haluaa säilyttää hegemonisen asemansa – jos ei muuten niin sotilaallisin toimin. Talousviisaat voinevat kertoa aiheesta lisää.

Kommentit
Tapio Laakso kirjoitti:
Siis onko tuo eurosiirtymä jo tapahtunut Iranissa? Kilpailevan Teheranin euroilla käyvän öljypörssin avaamisesta on ollut aika paljon juttua, mutta en ole huomannut, että asia olisi oikeasti edennyt. Jännää näissä Iran-pakotteissa on tosiaan se, että maan ei käsittääkseni ole osoitettu rikkoneen ainuttakaan kansainvälistä sitoutumustaan tähän mennessä.
2006-12-26 kello 18:45
jukka kirjoitti:
Ei kai mitään vielä ole tapahtunut. Kaikki mitä mainitsemassani STT:n jutussa kerrottiin, on kai raportoitu esimerkiksi tässä Hesarin pikku-uutisesssa: http://www.hs.fi/ulkomaat/a...
Hyvä pointti tuo kansainvälisten sitoumusten noudattaminen. On jokseenkin kuvaavaa, että ydinasevaltioilla on vain pokkaa naama peruslukemilla vaatia jotain muuta valtiota olemaan rikastamatta uraania.
Miltäköhän muuten näyttäisi, jos yhtä tasapuolisesti kohdeltaisiin lapsia lastentarhassa? Voi olla, että vanhenpainyhdistys lakkaututtaisi kyseisen päiväkodin, jossa hoitajat eivät mahda mitään George-pojulle, ja Ehud-veitikkakin saa leikkiä ihan miten tahtoo. Kummallekaan Mahmudille ei anneta leluja, toiselle ei edes ruokaa. Missä muuten kaikki tytöt ovat?

2006-12-28 kello 11:26
Laura Tuominen kirjoitti:
Itse asiassa tilanne ei ole edes noin yksinkertainen lastentarhassa. Esimerkiksi aluksi Ehud ja hänen kaverinsa ovat antaneet lelujaan sheikki Ahmedin pikkuveitikoille, jotta Jasserin kaverien asema heikkenisi. Sitten, kun Ahmedin lapsukaiset ovatkin nyt saaneet leikkikentällä johtoaseman, Ehud-poju ja kumppanit antavatkin leluja Mahmoud-paralle ja katsovat läpi sormien, kun esim. egyptiläiset lapset toimittavat leluja Mahmoudille (tästä esim. tän päivän HS:ssä).
Mutkikkaita nää hiekkalaatikkojutut, kun lapset vaihtavat kaveria kuin paitaa. En taida hankkia lapsia ollenkaan! :)

2006-12-29 kello 14:49