Mitä jäi mieleen Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksesta:

"Vihreät laput hallituksen pohja; punaiset muutoksen puolesta."

Lainaus ei ehkä ole ihan sanatarkka, mutta pääasiana oli ilmaista, kuinka kannatetaan muutosta. Kuka väittikään, että me aina vastustetaan kaikkea?

Meidän väki, siis vasemmistolaisesti järjestäytyneet opiskelijat, ryhmittäytyivät juuri päättyneessä liittarissa ensimmäistä kertaa omaksi ryhmäkseen. Aiemmin on kuljettu omien ylioppilaskuntien mukana, yleensä "sittariporukassa" (eli "poliittisesti sitoutumattomien" ryhmässä).

Oma ryhmä muodostettiin muun muassa siksi, että se koettiin mahdollisuudeksi määritellä itse toimintatavat eikä alistua muiden neuvoteltaviksi. SYL:n liittari on perinteisesti ollut esimerkki vastenmielisimmästä kähminnästä ja poliittisista leikeistä, joihin saattaisi kuvitella opiskelijaliikkeen lupaavien edustajien kykenevän. Joskus edes mielikuvitus ei riitä. Lähes kaikki ryhmät myyvät ja ostavat ääniä ja neuvottelevat tulevaa hallitusta yötä myöten niin, että vaalitulos osataan ennustaa hyvinkin tarkkaan. Siitä huolimatta, että käytössä oleva siirtoäänivaalitapa (Single Transferable Vote, STV) saattaakin vähän diilaamista hankaloittaa.

Eipä siellä nytkään mummojen myynniltä vältytty, mutta saatoimmepahan sentään itse pidättäytyä ryhmäkurista ja äänten kauppaamisesta. Näin muodostettiin liikkuva osa tai "betoniporsas SYL:n käytävälle", joka edes vähän monimutkaisti neuvotteluja. Ideaalini olisi, että mikäli joku tai muutama muukin ryhmä tekisi tulevissa liittareissa näin, neuvottelujen merkitys vähenisi ja pian jouduttaisiin ihan tosissaan äänestämään – Parasta Ehdokasta. Kuulostaako vallankumoukselliselta? Ei minustakaan, mutta utopialta se vielä näyttää.

Joidenkin ylioppilaskuntien ryhmissä on joskus jopa tarkastettu edustajien äänestyslippuja siltä varalta, etteivät vain äänestäisi väärin. Kevytversiona tästä joku rivien päässä näyttää rutiininomaisesti värilapulla, kuinka yksittäisessä kysymyksessä tulee äänestää.

Otto Bruun esitti ponta, jossa pyydettiin varautumaan suljettuihin lippuäänestyksiin sellaisin järjestelyin (äänestyskopilla), että vaalisalaisuus säilyisi. Eihän tämä diilaamisen ongelmia poistaisi, koska ryhmäkuri ja oman ryhmän mukaan toimiminen ovat syvemmällä. Monet yksinkertaisesti haluavat toimia sen mukaan kuin oma ryhmä käskee. Mutta olisipa yksittäisten edustajien edes mahdollista halutessaan poiketa linjasta. On ironista, että ponsi äänestettiin murskaluvuin nurin.

Edustuksellisuus ja demokratia ovat asioita, joita opiskelijoiden pitäisi vähän pysähtyä miettimään edunvalvontansa keskellä. Markus kirjoittaa opiskelijapolitiikasta vähän kriittisemmin.

Kokouksen substanssipuolesta en juuri kirjoita. Siitä ei yksinkertaisesti ole paljon sanottavaa. Toimintasuunnitelmassa ei linjata mitenkään merkittäviä asioita, kerrotaan vain, mihin liiton toiminnassa keskitytään tulevaisuudessa: mietitään opintotukijärjestelmän kehittämistä, elinikäistä oppimista, järjestetään tapaamisia, selvitetään opiskelijoiden äänestyskäyttäytymistä, huoh. Suunnitelma myötäilee "poliittista linjapaperia", joka nykyisin hyväksytään neljän vuoden välein. Ei sielläkään ihmeitä sanota. Opiskelijakunta Helsingistä Rovaniemelle ja Vaasasta Joensuuhun on niin heterogeenista, että vain ympäripyöreys on mahdollista.

Miksi sitten ihminen haluaa käyttää opiskelu- ja vapaa-aikaansa tällaiseen? Hyvä kysymys, oliko muita kysymyksiä?

Tulevaan, vuoden 2007 hallitukseen mahtui pari vihreää, yksi demari, yksi kokkari ja kolme puolueisiin kuulumatonta (oikealle nojaavaa) opiskelijaa. Kannanottonaan liittari kehotti äänestämään nuoria. Samaa sukupolvien vastakkainasettelun teemaa korosti puhujaksi tilattu Osku Pajamäki.