Valtakunnan virallinen taliaivo Kari Rajamäki vaatii taas kontrollin kiristämistä ja valvontakynnyksen madaltamista, tällä kertaa kolumnissaan Warkauden Lehdessä, jota on hankalaa saada kohtuuvaivalla käsiinsä. Muun muassa HS raportoi asiasta.

On etovaa, kuinka Rajamäki käyttelee lapsipornokorttia saadakseen vaatimuksensa läpi ja saaden jopa perusoikeuksien puolustajat näyttämään epäilyttäviltä: "Tätä toimintamallia iljettävän rikollisuuden torjumiseksi saatetaan vastustaa joiltakin tahoilta perusoikeuksien näkökulmasta."

Kaikesta päätellen poliisilla on melko hyvät välineet lasten hyväksikäyttöjen selvittämiseen. Siihen viittaavat esimerkiksi rikosylikonstaapeli Mäkysen lausumat MTV3:n uutisissa sekä viime aikoina julkisuudessa olleet tiedot siitä, että suuri joukko nimenomaan tietotekniikkaa ja internetiä hyödyntäneistä hyväksikäyttötapauksista on selvitetty. Näiden joukossa lienee myös entisen työtoverini, tietoturvapäällikkö Rosendahlin tapaus, jonka tuomion kovenemisesta päivän lehti kertoi.

Näin ollen vaatimus ns. telepakkokeinojen käyttökynnyksen madaltamisesta näyttäisi olevan perusteeton. Ehkäpä niiden käyttöalaa halutaan laajentaa? Ehkäpä epäilyt tekijänoikeusrikkomuksesta tai vaikkapa yhteiskuntajärjestyksen tai lakien muuttamisesta olisivat riittävän vakavia hairahduksia? Ehkäpä kansalaisjärjestöt, puolueista puhumattakaan, saavat mellastaa liian vapaasti? Eikö olisi aika saada jo ay-liikekin kuriin?

Rajamäki haluaa kaikesta päätellen kyseenalaistaa kokonaan oikeusvaltion perustana olevan syyttömyysolettaman (syytön kunnes toisin todistetaan) ja epäillä ja monitoroida kaikkia. Mutta kuten usein on sanottu: mikäli esivalta ja laki eivät luota kansalaisiin, eivät myöskään kansalaiset luota lakiin ja esivaltaan.

On muuten muistettava, että Rajamäki on se ministeri, joka ei itse käytä eikä tunne internetiä, minkä hän on myöntänyt. Sitä halukkaampi hän tuntuu olevan sen suitsimiseen. Tämä näyttää siltä, että siellä nyt roiskitaan ja yritetään näyttää toimeliaalta sekä kerätään irtopisteitä vaalien alla.

Kirjoitin vastineen erääseen aiempaan HS:n vieraskynäkirjoitukseen, mutta jostain syystä se jäi lähettämättä. Liitän sen nyt taas ajankohtaisena tähän:

Nettisensuuri huono apu lapsipornon vastustamisessa

Lapsiporno on samanlainen halpa vihollinen kuin terrorismi tai huumeet: niitä vastustettaessa mikään määrä kontrollia ei ole liikaa ja kaikki vastustajat voidaan vaivatta leimata rikollisten kannattajiksi.

Viimeksi HS:n vieraskynässä 2.10. Soili Poijula kritisoi sitä, että sananvapauden puolustajia on kuunneltu liikaa ja vaati lisää kontrollia internetiin lastensuojelun verukkeella.

Lasten suojelua ei tule laiminlyödä, mutta sen varjolla internetin hutkiminen ei osu maaliinsa. Poijulan vaatimat epämääräiset rajoittamistoimet ovat joko fiktiota tai kohdistuvat väärin.

Suodatusta perustellaan yhtäältä sillä, etteivät lapset ja muut satunnaiset nettiselailijat vahingossa törmäisi lapsipornoaineistoon. Toisaalta halutaan estää lapsipornon välittäminen. Jos joku haluaa levittää lailla tiukasti kiellettyä materiaalia, hän tuskin tekee sitä avoimessa verkossa. Niinpä nettisurfaajan todennäköisyys nähdä lapsipornoa vahingossa lienee äärimmäisen pieni. Suodatus ei taas pure suljettuihin verkkoihin tai suojattuihin tiedonsiirtomuotoihin.

Sosiaalisia ongelmia ei pitäisi yrittää ratkaista teknisin vippaskonstein. Esto-ohjelmilla on vaikea suodattaa keskustelusivuja, joilla mahdolliset uhrit voivat keskustella hyväksikäyttäjien kanssa. Tai sitten estetään myös kaikki muu keskustelu. Tällöin ylitetään helposti hyväksyttävyyden rajat perusoikeuksien rajoittamisessa, silti onnistumatta tavoitteessa.

Uusien kontrolli- ja sensurointimekanismien rakentamisessa on kaksi perustavaa ongelmaa: näiden keinojen käyttöalalla on aina taipumus laajentua hallitsemattomasti ja niiden purkaminen on poliittisesti erittäin vaikeaa. Siksi rajoituksiin ei pitäisi kevein perustein ryhtyä.