Pekat, paavot ja antit
Pekka ja Paavo antavat Antille omenia. Pekka antaa omistaan kuudenneksen ja Paavo omistaan kolmanneksen. Antti saa näin 1 omenaa ja Pekalle jää yhtä monta omenaa kuin Paavolle. Montako omenaa Pekalla ja Paavolla oli alunperin?
Näin kuuluu yliopistolla opetettavan lukiomatikan kertauskurssin Matematiikka tutuksi kolmansien laskuharjoitusten tehtävä. Se ei ole ainoa laatuaan, ja varmaan Pekkojen ja Ristojen seikkailuista saamme kuulla jatkossakin. Sattumaako?
Missä ovat Leenat, Maijat, Liisat ja Annat? Loistavat poissaolollaan. Onko mahdoton ajatus, että tehtävissä voisi esiintyä myös naisia? Ovatko naisten mahdollinen toimijuus ja osallistuminen tuntemattomia hypoteeseja matematiikan piirissä?
Yhtä lailla naiset puuttuvat lähes kokonaan esimerkiksi radioaakkosista (Berttaa ja kuinka ollakaan, äitiä, lukuun ottamatta) ja Aku Ankasta, jossa naishahmoina on tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta vain sellaisia naisia, joiden avulla halutaan korostaa jotain naisen stereotyyppistä piirrettä. Normaalitapaus on mies, ja naishahmot esiintyvät lehdessä lähinnä sukupuolensa vuoksi. Jopa useimmat kadulle piirretyt nappinenäiset statistit ovat miehiä. En tosin tietäisi, jos tilanne olisi muuttunut aivan viime vuosina.
Kommentit
JKK kirjoitti:
2006-09-23 kello 10:07
jukka kirjoitti:
Öh, miten?
2006-09-23 kello 11:02
Sedis kirjoitti:
Kaikkiin paikkoihin sitä naiset haluavatkin.
2006-09-25 kello 23:23
Lyttis kirjoitti:
Rakennettu sukupuoli ja -mallit :<
2006-10-05 kello 16:01
Tästä kirjoituksesta tulee mieleen
http://www.menarebetterthan...