Suomessa on viime viikkoina keskusteltu ahkerasti yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta sen jälkeen, kun kansanedustaja Liisa Jaakonsaari nimitti Suomea yleisen asevelvollisuuden ulkomuseoksi.

Keskustelu on saanut hyvin mielenkiintoisia piirteitä – viimeksi sen, että puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala kannatti siviilipalveluksen lyhentämistä. Motiivina oli asevelvollisuuden hyväksyttävyyden lisääminen: "Asevelvollisuuden hyväksyttävyyttä lisäisi myös siviilipalveluksen sisällön kehittäminen. Sen tulisi tukea yhteiskuntamme turvallisuuden vahvistamista, eikä sitä pitäisi kokea rangaistuksena."

Itse tulkitsin myös Kaskealan motiivina olevan reservin supistuessa varusmiesaineksen parantamisen – siis sen, että huonommin motivoituneet voisivat helpommin alkaa sivareiksi, kun siviilipalveluksen rangaistuksenomaisuutta vähennettäisiin.

Hän toi erittäin selkeästi esille sen kytköksen, joka siviilipalveluksella on Suomen sotakoneiston tukemisessa. Totaalikieltäytymiselle on siis edelleen vankat perusteet pasifistisessa ja/tai antimilitaristisessa vakaumuksessa, vaikka sivaria lyhennettäisiin.

Monet kommentaattorit, jotka ovat vastanneet oikeutettuun kritiikkiin "yleisen" asevelvollisuuden järkevyydestä, ovat panneet vastakkain yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan varusmiesarmeijan ja ammattiarmeijan. Tämä on helppo vasta-argumentti, mutta sillä puhutaan keskustelijoiden ohi.

Harva on tuntunut ymmärtävän, että parempi vaihtoehto olisi (ainakin siirtymävaiheessa johonkin muuhun ratkaisuun) siirtyminen valikoivaan asevelvollisuuteen esimerkiksi Ruotsin mallin mukaan. Siellähän järjestelmää pidetään yhä "yleisenä" asevelvollisuutena, mutta kai vain noin kuudennes ikäluokasta joutuu asepalvelukseen. Palvelevien määrää muistaakseni vuosi–muutama sitten vähennettiin entisestään lisäämällä kai vapaaehtoisuuden merkitystä; aiemmin noin joka kolmas joutui palvelemaan.

Selvää kai pitäisi olla se, että mikä tahansa ratkaisu valitaankin, se ei syrji ketään sukupuolen perusteella.

Ylipäänsä joukkojen kokoa pitäisi pienentää nykyisestä 350 000 tuhannesta ensin siihen luvattuun 250 000 tuhanteen ja edelleen yhä lähemmäs nollaa. Turvallisuutemme ei ole kiinni sotilaallisesta valmiudesta vaan sosiaalisesta eriarvoistumisesta, ympäristöongelmista, kuten ilmaston lämpenemisestä, resurssien epätasaisesta jaosta ja vaikkapa viranomaisten luotettavuudesta. Maanpuolustuksessa pitäisi lakata jo puhumasta sotilaallisista uhista ja siirtyä todellisiin.

psst. Muokkasin kirjoitukseni sisältöä luettuani Kaskealan kyseisen puheen. Ei pitäisi liikaa luottaa lehtitietoihin ja omiin muistikuviin. Pahoitteluni.