En enää vaadi lisää nykyisen kaltaisia pyöräteitä. Vaadin pyöräkaistoja! Mielipiteeni asiasta on kypsynyt vähitellen, ja perusteluja seuraa.

Kun kaupunkiin – vaikkapa Helsinkiin – rakennetaan uusi pyörätie, se tehdään tyypillisesti puolittamalla jalkakäytävä. Kevyen liikenteen osuutta tiestä saatetaan hieman leventää ajoradan suuntaan, mutta joka tapauksessa kävelyalue jää aina liian pieneksi.

Jalankulkijat kävelevät aina missä sattuu. Etenkin jos jalankulkijoita on samassa porukassa kaksi tai enemmän, he levittäytyvät helposti koko käytettävissä olevalle alueelle, eivätkä ymmärrä olevansa osa liikennevirtaa. Tästä ei kuitenkaan pidä jalankulkijoita moittia, sillä kaupungissa tulee aina olla riittävästi tilaa kaikenlaiselle käyskentelylle, jonka mukaan muu liikenne tulee sovittaa.

Niinpä, jos pyöräilijät ja jalankulkijat ahdetaan samalle, liian kapealle väylälle, syntyy väistämättä konflikteja, jotka yleensä ovat lähinnä harmittomia, mutta eivät aina. Joka tapauksessa liikkumisen sujuvuus vähenee. Pyörällä liikkumisen pitäisi olla mahdollisimman sujuvaa, jotta esimerkiksi työmatkapyöräilyä voitaisiin lisätä. Nykytilanne on yksi esimerkki liikennesuunnittelusta, jossa tunnutaan pitävän pyöräilyä enemmänkin liikkumis- kuin liikennemuotona. Sunnuntaipyöräilijälle ei olekaan niin väliä, jos välillä joutuu satulasta laskeutumaan. Tiistaipyöräilijälle on.

Pyöräilijöiden sijoittamisella jalankulkijoiden sekaan on myös toinen, yllättävämpi vaikutus: autoilijat oppivat, että pyöräilijät pysyvät poissa silmistä, poissa mielistä. Niinpä pyöräilijöihin ei koskaan oikein totuta; ajoradalla pyöräilijöitä kohdellaan rikollisina tai vähintään esteinä riippumatta siitä, ajavatko nämä suurinta (autoille) sallittua nopeutta vai eivät. (Sivuhuomio: nopeusrajoitukset eivät koske moottorittomia polkupyöriä, mutta toki holtiton ajo voidaan tulkita liikenteen vaarantamiseksi.)

Tästä pyöräilijöihin tottumattomasta autoilukulttuurista taas seuraa, etteivät monet uskalla pyöräillä ajoradalla, vaikka se on monin paikoin ainoa (lainmukainen) vaihtoehto.

Oikea ratkaisu olisi tehdä rotvallilla sekä jalkakäytävästi että ajoradasta erotettu pyörätie, jolle ei muilla tienkäyttäjillä olisi mitään asiaa. Tai tilanpuutteessa muutoin selkeästi merkitty pyöräkaista, joka olisi fyysisesti osa ajorataa eikä jalkakäytävää. Tietysti reitit tulisi suunnitella niin, ettei tarpeettomia tienylityksiä tai tien päättymisiä olisi aivan loputtomasti, kuten nykyisin. Mallia voisi käydä hakemassa esimerkiksi Amsterdamista tai Kööpenhaminasta. Jopa Stavanger ja Edinburgh näyttivät tässä suhteessa edistykselliseltä.

Vaadittu tila otettaisiin tietysti autokaistasta, joita monin paikoin on samaan suuntaan kaksi. Monissa tapauksissa lisäksi leveästä jalkakäytävä/pyörätiestäkin voisi lohkaista osan, kun pyörätie siitä erotettaisiin.

Bonuksena vielä mainittakoon, että mikäli pyöräilijät siirtyisivät suurin joukoin ajoradalle, sillä olisi mahdollisesti muitakin positiivisia vaikutuksia pitkällä aikavälillä, kuten autoilun väheneminen. Ottakaa ne autotiet haltuun!