mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Negatiivista ja positiivista

Huomaan kirjoittaneeni tältä matkalta kovin negatiivisesti. Olen pahoillani. Johtuu varmaan eniten luonteestani tai jostain, mutta helpommin kiinnitän huomiota asioihin, jotka kaipaavat mielestäni korjaamista. Tai ainakin helpommin sanon niistä ääneen.

Sanomatta on jäänyt esimerkiksi, kuinka suuri mahdollisuus tutustua maailmaan tämä matka on ollut. On epäreilua, että vain pienellä osalla maailman väestöä on mahdollisuus ja mielestään oikeus avartaa maailmankuvaansa matkailemalla (ja edistää samalla ilmastonmuutosta). Pelkät lennot tänne ja takaisin maksavat monen kuukauden täkäläisen keskipalkan, josta pitäisi maksaa kaikki muukin.

Sambialaiset kohtelevat meitä sellaisella ystävällisyydellä, jota emme olisi ansainneet. Ehkä meidän arvellaan tuovan maahan dollareita tai euroja ja houkuttelevan muita musunguja pohjoisesta tekemään samoin, mutta ehkä kyseessä on paremminkin ihmisten perusluonne, joka on positiivinen. Ovatkohan Sambialaiset ottaneet siirtomaavalloittajat yhtä sydämellisesti vastaan?

Yksi keskustelukumppanini myönsi oma-aloitteisesti, että ehkä hänen tulisi pikemminkin olla vihainen vaurauden epätasaisesta jakautumisesta, mutta hänkin jatkoi, ettei se olisi mikään ratkaisu, vaan asiaan täytyy suhtautua järkevästi ja miettiä, miten Sambian pahimmat ongelmat, kuten köyhyyden ja HIV:n, saisi ratkaistua.

Maassa asuu noin 74 heimoa, joilla on omat kielensä ja tapansa, mutta ne tulevat toimeen keskenään hämmästyttävän hyvin, eikä tribalismia juuri esiinny, saati sitten sotia. Hyvin erilainen tilanne siis kuin vaikkapa Ruandassa, jossa on kaksi heimoa, jotka ne ovat jatkuvasti toistensa kurkussa.

Tänään kolonialismin perintönä suuryritykset käärivät voittojaan paikallisesta työvoimasta ja raaka-aineista. Brittien imperialismi vaihtui vapaakauppaan. Pääoma kertyy esimerkiksi Etelä-Afrikkaan ja Isoon Britanniaan, eivätkä sambialaiset kostu esimerkiksi kuparikaivoksistaan juuri muuta kuin vähän työpaikkoja ja pienen veron verran. Jalostus ja voittojen käärintä tehdään muualla. Maahan ei investoida, ja tuotantovälineet ovat muualla. Eli rikkaat maat edelleen rikastuvat köyhän etelän kustannuksella ja pitävät tätä raaka-ainevarastonaan.

Ylihuomenna on paluulento, joten tämä jäänee viimeiseksi kirjoituksekseni Sambiasta käsin. Loput kuvat laittanen verkkoon vasta Suomesta. Toivon kaikkea hyvää tälle maalle ja sen ihmisille!
Postattu 2006-07-05 kello 10:53 – kuuluu luokkaan: matkallapermalinkki

Kommentit

anna kirjoitti:

sopivasti synttäripäiväksi Suomeen siis :D kiva kun oot kirjoitellut kuulumisia, näitä on ollut hauska lukea! :)
2006-07-05 kello 12:38

huh huh kirjoitti:

Kenen rahoilla säkin siellä liikut, taitaa olla yhteiskunnan kustantama matka, pysy siellä, ei täällä suomessa tarvita vasemmistoanarkisteja enempää jotka vaan riehuvat täällä eivätkä välitä yhteiskunnan säännöistä.
2006-07-06 kello 11:05

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa