mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Lusaka jätteineen

Mainitsin aiemmin lusakalaisesta jäteongelmasta. En ole vielä kuullut mitään virallista, paikallisten ihmisten tai edes pitempään täällä olleiden suomalaisten näkemystä aiheesta, mutta minusta tuntuu siltä, että jollekin ympäristöasioihin painottuneelle kehitysyhteistyöjärjestölle olisi täällä töitä. Jos sopiva tuuli sattuu, sisään tunkevan palavan muovin katku voi olla puistattava, jos jossain naapurustossa on päätetty hävittää jätteitä. Joku voisi perustaa projektin vaikkapa jonkin kaupallisen jätealan toimijan kanssa, jonka tavoitteina olisi esimerkiksi
- ehkäistä muovipullojätteen synty kehittämällä palautuspullojärjestelmä
- kehittämällä menetelmät, välineet, prosessi ja osaaminen muovin ja muun jätteen kierrättämiseksi, vaikka sitten energiaksi tai uusiomuoviksi
- työllistää ihmisiä palkkaamalla heitä keräämään jätteitä (joita katujen reunoilla ja ojissa on enemmän kuin uskoisi)
- synnyttää käytännöt ja tiedotus, joiden seurauksena ihmiset eivät enää polta palamattomaksi kelpaavia aineita.

Epäilemättä ongelma on samankaltainen missä tahansa muuallakin, mutta täällä se tuntuu silmiin- ja nenäänpistävän selvästi.
Postattu 2006-06-18 kello 20:30 – kuuluu luokkaan: matkallapermalinkki

Kommentit

Ei kommenttia

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa