Edistyksellinen ylioppilaskunta
Olen monessa yhteydessä moittinut ylioppilaskuntaa, johon kuulun, kovin taantumukselliseksi. Eilisen edustajiston kokouksen jälkeen täytyy julkisesti todeta, että taantumuksellisuus on vain pieni osa totuudesta. Välillä on tullut outo tunne, että ylioppilaskunnan päättäjillä on yhteinen visio, he osaavat ponnistella yksissä tuumin sen eteen ja tehdä sellaisia rohkeita avauksia, joista ylioppilaskunnat ovat olleet joskus viime vuosisadalla tunnettuja. Näin mahtipontisille kehuille ei sentään vielä ole aihetta, mutta eilisen, hyvin myötäsukaisen kokouksen jälkeen ei ainakaan hävettänyt olla edustajiston jäsen. Suunta on oikea. Tai vasen.
Lyhyt referaatti. Aluksi naputeltiin pöytään tilinpäätös- ja toimintakertomusasioita. Sen jälkeen edustajisto hyväksyi ylioppilaskunnan kehyslaskelman, jossa määritellään ensi vuoden budjetin raamit. Kehyksessä oli jo pohjaesityksen mukaan varattuna hieman rahaa sen selvittämiseen, voiko ylioppilaskunta ryhtyä Linux-käyttäjäksi oman keskustoimistonsa osalta.
Kokouksen varsinainen kasvispihvi oli kuitenkin Ylioppilaslehden päätoimittajan valinta. Paikkaan oli hakenut yhdeksän ammattitoimittajaa, joista useimmat olisivat varmasti tehneet hyvää lehteä. Valinta ei ollut helppo eikä ehdottomia ennakkosuosikkeja ollut. Hevoshenkilöiden tietotoimisto on kyllä tiennyt jälkikäteen kertoa, että tulos oli nähtävissä. Edustajisto valitsi kunniakkaan lehden seuraavaa kaksivuotistaivalta ohjastamaan Elina Kervisen jo toisella äänestyskierroksella (niitä on tavallisesti kolme). Elina on ylioppilaskuntataustaltaan sitvaslainen kuten edeltäjänsäkin ja tämän kirjoittaja. Kirjoitin aiheesta postituslistallemme:
Mutta ei siinä kaikki. Muissa asioissa käsiteltiin kolme etukäteen valmisteltua pontta, joista kaikista edustajistoryhmät olivat jo ehtineet käydä keskustelua. Aluksi korjattiin viimekertaista tilapäätöstä, jonka mukaan kohta rakennettavalle kolmannelle ylioppilastalolle tulisi vain kaksi bändikämppää. Siihen tehtiin jo viime kokouksessa häthätää korjausesitys, mutta se oli niin pikaisesti valmisteltu, ettei se mennyt läpi. Ylkkäri irvaili aiheesta otsikolla Nuoriso vaatii: lisää parkkipaikkoja! Jo heti kokouksen jälkeen alkoi muodostua konsensus siitä, että asia korjataan ponnella seuraavassa kokouksessa, ja tässä välissä on ehditty perustaa tiloja hallinnoimaan elävän musiikin yhdistys HELMUT. Äänestystulos: 58-1 (1 poissa).
Seuraavaksi käsiteltiin HYY:n Vihreiden ja Sitvasin vaaliohjelmistakin löytyvä ajatus siitä, että ylioppilaskunta alkaisi omista varoistaan tukea kehitysyhteistyötä. Nykyiselläänhän HYY tekee kyllä kehyvaliokunnan koordinoimana kehitysyhteistyötä, mutta se maksetaan vapaaehtoisin lahjoituksin ja ministeriön varoin. Nyt ehdotettiin, että HYY jatkossa käyttäisi budjetistaan 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Tämä muuten tarkoittaa 25 senttiä per jäsen. Äänestystulos: 42 puolesta, 12 vastaan, 3 tyhjää, 3 poissa.
Lopuksi laukaistiin viime edarissa etenkin sitoutumattomien ryhmien välillä närää herättänyt kysymys osakuntasalien yhteiskäytöstä. Useilla osakunnillahan on muista järjestöistä poiketen HYY:n saleja vain omassa käytössään. Ponnella haluttiin varmistaa sen suunnitelman toteuttaminen, että myös muut järjestöt voivat hyödyntää näitä ylioppilaskunnan tiloja. Tämäkin meni läpi käytännössä yksimielisesti (1 vastaan), sillä osakunnat olivat mukana asian valmistelussa.

Joku voisi todeta, että kahden sitvassarin valinta [peräkkäin] Ylkkärin
päätoimittajaksi osoittaa, ettei valintaa tehdä poliittisin perustein.
Tai sitten me todella johdamme ylioppilaskuntaa, kuten Jussi
Salonranta (kok) on edustajiston listalla jo epäillyt.
Mutta ei siinä kaikki. Muissa asioissa käsiteltiin kolme etukäteen valmisteltua pontta, joista kaikista edustajistoryhmät olivat jo ehtineet käydä keskustelua. Aluksi korjattiin viimekertaista tilapäätöstä, jonka mukaan kohta rakennettavalle kolmannelle ylioppilastalolle tulisi vain kaksi bändikämppää. Siihen tehtiin jo viime kokouksessa häthätää korjausesitys, mutta se oli niin pikaisesti valmisteltu, ettei se mennyt läpi. Ylkkäri irvaili aiheesta otsikolla Nuoriso vaatii: lisää parkkipaikkoja! Jo heti kokouksen jälkeen alkoi muodostua konsensus siitä, että asia korjataan ponnella seuraavassa kokouksessa, ja tässä välissä on ehditty perustaa tiloja hallinnoimaan elävän musiikin yhdistys HELMUT. Äänestystulos: 58-1 (1 poissa).
Seuraavaksi käsiteltiin HYY:n Vihreiden ja Sitvasin vaaliohjelmistakin löytyvä ajatus siitä, että ylioppilaskunta alkaisi omista varoistaan tukea kehitysyhteistyötä. Nykyiselläänhän HYY tekee kyllä kehyvaliokunnan koordinoimana kehitysyhteistyötä, mutta se maksetaan vapaaehtoisin lahjoituksin ja ministeriön varoin. Nyt ehdotettiin, että HYY jatkossa käyttäisi budjetistaan 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Tämä muuten tarkoittaa 25 senttiä per jäsen. Äänestystulos: 42 puolesta, 12 vastaan, 3 tyhjää, 3 poissa.
Lopuksi laukaistiin viime edarissa etenkin sitoutumattomien ryhmien välillä närää herättänyt kysymys osakuntasalien yhteiskäytöstä. Useilla osakunnillahan on muista järjestöistä poiketen HYY:n saleja vain omassa käytössään. Ponnella haluttiin varmistaa sen suunnitelman toteuttaminen, että myös muut järjestöt voivat hyödyntää näitä ylioppilaskunnan tiloja. Tämäkin meni läpi käytännössä yksimielisesti (1 vastaan), sillä osakunnat olivat mukana asian valmistelussa.
Kommentit
Ei kommenttia
Lisää kommentti