Vanhanen ja viestintäsalaisuus
Pääministeri ei osaa lukea lakia. Ei se mitään, ei moni muukaan, valitettavasti. Mutta pääministeri menee sitten kertomaan sen vielä nettipäiväkirjassaan. Sitä voisi jo kutsua rehellisyydeksi.
Vanhasparka suuttui, kun keltaisessa juorulehdessä kirjoitettiin hänen kalastaneen naisseuraa tekstiviestein. Hän uhoaa muka-ironisesti, että maanantaina hänelle selviää syyttäjän kanssa keskusteltuaan, "koskeeko perustuslain ja erityislakien viestien salaisuutta koskeva suoja myös pääministerinä toimivaa henkilöä".
Herra pääministeri, ei koske. Eikä ketään muutakaan vastaavassa tilanteessa. Syyttäjä kertoo varmaan tämän myös. Viestintäsalaisuus on kyllä loukkaamaton, mutta tämä koskee viestin kulkua ja säilyttämistä. Esimerkiksi minä sähköpostijärjestelmän ylläpitäjänä en saa ottaa selvää jonkun viestin sisällöstä (ellen ole viestinnän osapuoli). Mutta en suostu uskomaan, että Sonera tai vastaava olisi vuotanut Ilta-Sanomille välitettävänään olevaa viestiä, sillä Soneralla taitaa olla Sanomatalon kanssa muutenkin muutama kana kynimättä. Sen sijaan mitä ilmeisimmin viestinnän toinen osapuoli on viestejään levitellyt avokätisesti. Mutta hänhän saa tehdä viesteillään mitä haluaa.
Kenties yksityiselämän suojaa säädellään joillain muilla tavoin, joita en tunne. Mutta perustuslain ja erityislakien suoma kirjesalaisuus ei tähän tuo turvaa. Sori vain, Matti. Kaikki mikä on ikävää ei ole laitonta, vielä.

Kommentit
Ei kommenttia
Lisää kommentti