Sakkoja kypärättömille
Ei siis riitä, että liikenne- ja viestintäministeri Huovinen puhuu täysin pehmoisia, ja kaavailee perustuslain, tarkemmin ottaen sananvapauden kannalta kyseenalaisia internetin suodatustoimia. Seuraavaksi hän aikoo rangaista pyöräilykypärän käyttämättömyydestä.
Voi jumalauta, sanon minä. En ole tähän mennessä julkisesti moittinut valtiovaltaa liiasta holhoamisesta, mutta nyt on kyllä moitteen aika.
Kypärän käyttö on tietenkin viisasta. Sillä voidaan joissakin tilanteissa ehkäistä kaatumisesta johtuvia, jopa kuolemaan johtavia aivovammoja. Näin siis loukkaantumistilastojen valossa. Yksilötasolla kuitenkin kaatumisen ja päänsä lyömisen riski verrattuna kypärän mukanaan kantamisen riesaan on niin kiusallisen pieni, että se kannattaa ottaa. Oman harkinnan mukaan, siis. Kukaan ei ole kuitenkaan vaaraksi muille olemalla käyttämättä kypärää. Päinvastoin – väärään turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen on paljon vaarallisempaa. Suurimmalta osalta tappavia kolareita kypärä ei kuitenkaan pelasta.
Helsingin kaupungilla ja – jos en väärin muista – myös valtiolla on pyöräilyn kaksinkertaistumistavoite jollakin aikavälillä. Turha toivo. Jos pyöräilyn pitää olla niin epämukavaa kuin nykyisin, ja kynnystä satunnaiseen pyöräilyyn nostetaan vielä joillakin kummallisilla kypäräpakoilla, en usko pyöräilyn määrän kovin radikaalisti kasvavan.
Jos turvallisuutta halutaan parantaa, pitäisi lähteä toisesta päästä. Pyöräkaistoja on lisättävä. Pyöräreittien suunnittelua ja -teiden kunnossapitoa on parannettava. Talvipyöräilyä on edistettävä. Liikennekulttuuria varsinkin autoilijoiden osalta muutettava – viimeksi tänään tuli konfliktitilanne autoilijan kanssa, joka kääntyi vihreällä suojatien ja miltei sillä kävelevien jalankulkijoiden yli. Hänen oli monen muun kanssa-autoilijansa tavoin mahdotonta ymmärtää, että kääntyvä väistää aina, ellei väistämisvelvollisuutta ole toisin osoitettu.
Miksei ajokortin hankinnan yhteydessä järjestettäviä ajo- ja teoriakokeita säädettäisi uusittaviksi sanotaanko viiden–kymmenen vuoden välein? Kokeen yhteyteen voisi lisätä pakollisen asennetestin, jonka tulisi koskea myös ammattiautoilijoita. Mutta ei puhettakaan sellaisesta tässä maassa, jossa auto on pyhä lehmä. Seuraavaksi sen sijaan varmaan säädetäänkin pyöräilijöille pakollinen ajokortti (ups, älkää kertoko Huoviselle, innostuisi vielä ideasta).
Joku tutkimus tai "tutkimus" kertoi joskus, että pyöräilykypärä suojaisi vastaavalla tavalla myös autoilijan päätä auton ratin takana onnettomuustilanteessa. Miksi siis emme vaatisi myös autoilijoille kypäriä?
Tämä vuodatus siitäkin huolimatta, että tiedän tällä tavalla suhtaudutun aiemmin myös mopojen ja moottoripyörien kypäräpakkoon, ja kuinka niitä silloisia mielipiteitä nykyään ihmetelläänkään. Ja kyllä, laittaisin kypärän myös kuvitellun lapseni päähän. Saatan jopa itse joskus käyttää. Viime kerrasta on tosin aika kauan.
edit 9.3. Ei sittenkään. Huovinen haluaakin vielä vähän aikaa harkita.

Kommentit
Ruzaccho kirjoitti:
2006-03-04 kello 18:59
Pinja kirjoitti:
Apua! Musta on varmaan tulossa joko tosiaikuinen tai demari, mutta tunnen salaa jonkinlaista viehtymystä pyöräilykypäräpakkoa kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, että yritin lapsena käyttää kypärää, mutta minua kiusattiin liiaksi.
Hauskaa asiassa on se, että en ikinä voisi kuvitella ratsastavani illman kypärää, mutta pyöräillessä en sitä varmaan tällä vuosikymmenellä ole käyttänyt. Kyse on tottumuksesta.
Mäkin ajattelen, että sitä ois ärsyttävä raahata mukana. Toisaalta raahaan jumppakamoja jatkuvasti.

2006-03-31 kello 19:56
Monsieur Google tuo vinon pinon konttauskypäräkauppiaita tällä hakusanalla. Siinäpä tuote!