Pääministeri ei osaa lukea lakia. Ei se mitään, ei moni muukaan, valitettavasti. Mutta pääministeri menee sitten kertomaan sen vielä nettipäiväkirjassaan. Sitä voisi jo kutsua rehellisyydeksi.

Vanhasparka suuttui, kun keltaisessa juorulehdessä kirjoitettiin hänen kalastaneen naisseuraa tekstiviestein. Hän uhoaa muka-ironisesti, että maanantaina hänelle selviää syyttäjän kanssa keskusteltuaan, "koskeeko perustuslain ja erityislakien viestien salaisuutta koskeva suoja myös pääministerinä toimivaa henkilöä".

Herra pääministeri, ei koske. Eikä ketään muutakaan vastaavassa tilanteessa. Syyttäjä kertoo varmaan tämän myös. Viestintäsalaisuus on kyllä loukkaamaton, mutta tämä koskee viestin kulkua ja säilyttämistä. Esimerkiksi minä sähköpostijärjestelmän ylläpitäjänä en saa ottaa selvää jonkun viestin sisällöstä (ellen ole viestinnän osapuoli). Mutta en suostu uskomaan, että Sonera tai vastaava olisi vuotanut Ilta-Sanomille välitettävänään olevaa viestiä, sillä Soneralla taitaa olla Sanomatalon kanssa muutenkin muutama kana kynimättä. Sen sijaan mitä ilmeisimmin viestinnän toinen osapuoli on viestejään levitellyt avokätisesti. Mutta hänhän saa tehdä viesteillään mitä haluaa.

Kenties yksityiselämän suojaa säädellään joillain muilla tavoin, joita en tunne. Mutta perustuslain ja erityislakien suoma kirjesalaisuus ei tähän tuo turvaa. Sori vain, Matti. Kaikki mikä on ikävää ei ole laitonta, vielä.

Kansantaloustieteen professori Markus Jäntti esittää valtiovarainministeriön (VM) jakamista kahtia. Ehdotus on vertaansa vailla.

Jäntti esitti teesinsä tiedotteen mukaan Attac ry:n vuosikokouksessa ja uudestaan Hesarin Sunnuntaidebatti-palstalla (HS 26.3.2006). Muotoilen tässä ajatuksen omin sanoin. Ongelmia on kaksi:
1) VM:n rooli. Ministeriön vastuulle kuuluu valtion budjetin laatiminen, hallituksen talouspoliittisen päätöksenteon valmistelu ja yleinen hallinnon kehittäminen.
2) Virkamiesten ylivalta.

Ensimmäinen ongelma on monitahoinen. Itselleni siitä tuli mieleen valtion työnantajapolitiikka, jota Jäntti ei maininnut. Me, valtion tilivirasto nimeltä Helsingin yliopisto, olemme VM:n alaisen Valtion työmarkkinalaitoksen alaisia, mitä työnantajapolitiikkaan tulee. On aivan mielipuolista, että "tuottavuuden toimenpideohjelma" (=puolet pihalle), UPJ ja muut esimerkiksi juuri yliopiston toimintaan keskeisesti vaikuttavat hallinnon kehittämisajatukset tulevat ministeriöstä, jolla ei ole mitään substanssiosaamista kyseisenkaltaisen viraston toiminnasta!

Jos VM (siis sen virkamiehet) saneleekin työnantajapolitiikan, sanelee se kaiken muunkin. Kuten Jäntti ottaa esille, "kunnallispolitiikan keskeisin pyrkimys tuntuu olevan VM:n tulevan tahdon ennakoiminen". Tämä ei tosin koske vain kunnallispolitiikkaa. VM sanelee budjettivallallaan reunaehdot kaikkien muiden hallinnonalojen toiminnalle. VM:n johtamalle politiikalle on alisteista kaikki muu politiikka. Näin ei saa olla. VM on vain ministeriö muiden joukossa.

Valtiovarainministeriön kaikkivoipuus ratkaistaisin pilkkomalla ensin mainitut roolit – budjetin laadinta ja hallituksen talouspolitiikan valmistelu omiin ministeriöihin. Erityisesti hallinnon kehittäminen kuuluu aivan muualle kuin rahaministeriöön! Luontevin paikka olisi tietysti Jäntinkin esittämä sisäasianministeriö (ottamatta tässä nyt kantaa nykyisen sisäministerin vihjeettömyyteen).

Toinen ongelma, virkamiesvalta, juontuu Jäntin mukaan lama-ajoista, jolloin raskaat päätökset haluttiin sälyttää virkamiesten tehtäväksi – heillä kun ei ollut poliittista vastuuta kannettavanaan. Tämä pitäisi kiireesti korjata, ja palauttaa poliittinen valta poliittisille vallankäyttäjille.

Tähän liittyy tietysti sekin, että kansanedustajat ovat talouspoliittiselta valmennukseltaan paljolti VM:n virkamiesten varassa. Kyseenalaista nyt siinä sitten heidän totuuksiaan! (Tilanne on täysin verrattavissa siihen, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston talouskoulutuksen hoitaa HYY Yhtymä – juuri sama taho, jonka taloudellisista suuntaviivoista pitäisi yrittää tehdä poliittisia päätöksiä. Tällä menettelyllä varmistetaan, ettei mikään muutu. Olemmekin miettineet vaihtoehtoisen talouskoulutuksen järjestämistä.)

Arvon kansanedustajat ja heitä lähellä olevat henkilöt. Ottakaa se valta takaisin!

Oletko amerikkalainen ja kyllästynyt kansalaisoikeuksien kaventamiseen terrorisodan verukkeella, tai, vielä parempi, oletko huolissasi riittämättömistä toimista terrorismin kitkemiseksi? Ei se mitään, nyt juuri sinua varten on suunniteltu uusi peli – tutusta Monopolista versioitu Patriot Act: The Home Version. Peli on vapaasti imuroitavissa ja askarreltavissa osoitteessa http://www.graphix4change.com/.

Sen sijaan, että sattuma- tai yhteismaa-kortissa lukisi "Mene vankilaana! Mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta!" (muistaako joku saman kirjoitusvirheen?) siellä lukeekin esimerkiksi, että "Go to GTMO!" tai "Annat paikallisviranomaisille epämääräisiä tietoja naapuristasi. Kerää jokaiselta pelaajalta yksi kansalaisoikeus!"

Lähtötilanteessa kansalaisoikeuksia on tietysti todellisuutta vastaavasti valkoisilla ja aasialaisilla Yhdysvaltain kansalaisilla 5, arabeilla ja ei-kansalaisilla 1. Oikeistolaisimmat saavat 6 ja demokraatit kolmesta neljään oikeutta.

Ja eikun askartelemaan!

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi äänin 8-7 Pasilan Rauhanaseman puiston nimen muuttamisen Arndt Pekurisen puistoksi yhden kokoomuslaisen kapteenin vastaesityksestä huolimatta. Pekuriselle on aiemminkin yritetty saada nimikkokatua, onhan hän sentään ehkä Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. Ai kuka? Kirjoitin juuri yhdelle postituslistalle seuraavaa:

> Kuka se Arndt muuten oli? Tätä tullaan nyt kysymään useamminkin ;)

Pekurinen oli yksi Suomen ensimmäisistä aseistakieltäytyjistä, absoluuttinen pasifisti, joka toistuvasti kieltäytyi tarttumasta aseeseen. Istui useampaan kertaan vankilassa "rikoksestaan". Jatkosodan tullessa rumba taas alkoi ja hänet vietiin eturintamalle. Ei suostunut vieläkään tarttumaan aseeseen, ja omat teloittivat hänet. Hänen eri vaiheissaan mm. Albert Einstein vetosi Suomeen Pekurisen puolesta, ja tapaus sai muutakin kansainvälistä huomiota. Turhaan.

Pekurinen kieltäytyi kaikin tavoin osallistumasta sotaväen toimintaan, mutta kuitenkin olisi suostunut suorittamaan siviilipalveluksen, jos sellaisesta olisi säädetty. Jossain vaiheessa säädettiinkin (näköjään 1931), ja tätä siviilipalveluslakia kutsuttiin Arndtin mukaan Lex Pekuriseksi.

Helsingin Sanomat puffaa torstaina julkaistavaa levyarvostelua otsikolla "Norah Jones on yksi bändin pojista". Että mitä? Onko joku otsikon keksinyt toimittaja luullut tekevänsä hauskan pilan naisten päivän kunniaksi vai onko lehden toimituksellinen arvostelukyky taas pettänyt?

Otsikkoa ikään kuin perustellaan tai selitetään lauseella "tässä on rento kaveribändi, joka välttää yliyrittämistä". Niinpä tietysti; rentoon kaverimeininkiin ainakaan bändissä eivät naiset pysty. Myös kaveri-sana on useissa yhteyksissä ladattu sukupuolella, vaikka voi sitä myös toisin käyttää.

Populaarimusiikin ja etenkin bändikulttuurin sukupuolittuneisuus on Suomessakin hyvin tutkittu ja tunnettu ilmiö. Ei olisi arvannut Hesarin haluavan leikitellä näin alkukantaisilla stereotypioilla niitä samalla vahvistaen.

Aina välillä sähköpostilistoilta tulevien tapahtumailmoitusten, call for papers -kutsujen ja muiden viestien alussa pahoitellaan ristiinpostitusta. Se saa kaltaiseni pitkään nettiä käyttäneen kieli- ja nettipoliisin kielikorvan hörähtämään. Siis mitä haluttiinkaan pahoitella?

Ristiinpostitus, crosspostaus tai yhteislähetys on käsitteenä kotoisin nyyssien eli uutisryhmien maailmasta. Sillä tarkoitetaan viestin lähettämistä samalla kertaa useaan ryhmään. Nyysseissä tapaan suhtaudutaan kielteisesti, koska lähes jokaiselle aiheelle on oma ryhmänsä ryhmähierarkiassa, ja jos ei ole, käytetään ylemmän tason ryhmää. Näin ollen, jos enintään 2–3 ryhmää ei riitä yhdelle viestille, se tuskin sopii julkaistavaksi lainkaan. Sähköpostiin tämä ei täysin vertaudu, mutta ristiinpostituksella sähköpostin yhteydessä tarkoitetaan yleensä saman viestin lähettämistä kerralla usealle postituslistalle.

Nämä pahoittelijat sen sijaan usein lähettävät samansisältöisen viestin monille listoille, yksi tai pari kerrallaan. Sille on englanniksi nimi multiposting; olkoon se suomeksi monilähetys. Syynä tähän on esimerkiksi se, ettei haluta paljastaa, mille kaikille listoille viesti on lähetetty. Teknisistä ja käytännön syistä se on usein ärsyttävämpää kuin ristiinpostitus.

Tosiasiassa pahoittelijat haluavatkin pahoitella sitä, että ihmiset mahdollisesti saavat viestin useampaan kertaan – mutta miksi he eivät sano sitä? Sen sijaan he käyttävät käsitettä, jota eivät itsekään ymmärrä, ja joka vieläpä tarkoittaa eri asiaa, koska muutkin niin tekevät. Ja yleensä muuten samoissa viesteissä kehotetaan levittämään viestiä edelleen.

Toinen epäselvyyttä aiheuttava käsite on niinkin tuttu kuin netti. Netti on kotoisampi versio internetistä. Usein saattaa kuulla ihmisten puhuvan erikseen netin ja sähköpostin käytöstä. Tai sitten nettisähköpostista, kun tarkoitetaan www-pohjaista, selaimella käytettävää sähköpostiohjelmaa.

Sekaannus tulee siitä, ettei ymmärretä internetin palvelua nimeltä World Wide Web. On totta, ettei webille tai www:lle ole kunnollista suomennosta; Jukka Korpelan ehdottama veppi ei oikein istu kenenkään suuhun. Mennään kuitenkin metsään, kun samastetaan web ja internet. Web on vain yksi internetin palveluista, joita muita ovat esimerkiksi sähköposti, uutisryhmät, SSH, FTP, gopher, IRC, erilaiset vertaisverkot, erilaiset nettipuhelut ja niin edelleen. Vaikka web nosti kaupallistuessaan internetin ihan uudelle tasolle eli useiden länsimaisten ihmisten saataville 90-luvun loppupuolella, ei se loppuosa internetiä ole mihinkään kadonnut. Netti tarkoittaa tätä koko kokonaisuutta.

Sekaannus näkyy myös esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön puheissa, joissa halutaan sensuroida lapsipornosivustot. Ikään kuin vahvasti rikollista ja myös sosiaalisesti tuomittua lapsipornoa www-sivuilla välitettäisiin. Ehkä satunnaisesti, mistä kielii PeLan Nettivihjeen suosio, mutta ne todelliset rikolliset käyttävät täysin muita levitystapoja. Suljetumpia. Näitä taas mikään "esto-ohjelma" ei osaa ennalta estää.

Siis: netti ei ole www. Sähköposti ei ole netti. Netti on kaikkea tätä ja paljon muuta. Esimerkiksi:

Voin lukea webmaililla sähköpostia, mutta yleensä kyllä Pinellä, jota käytän SSH:n yli. Muutenkin käytän nettiä jatkuvasti. Kirjoittelen muun muassa blogia.

Joudun joskus tokaisemaan autoilijalle, että opettele liikennesäännöt. Tänään alkoi tuntua siltä, että käskyä pitäisi jatkaa sanomalla "tutustu samalla rikoslakiin".

Tänään eräs autoilija suksiboksilla varustetussa punaisessa farmarissaan, rekisterinumerolla HGP-164, ja mahtoikohan olla auton toinen omistaja Aimo Armas Ensio Karppanen Helsingistä, päätti sitten liukkaalla kelillä täysin silmää räpäyttämättä ja päätä kääntämättä ajaa kolmion takaa eteeni, vieläpä pyörätielle, pysäköidäkseen Hämeentiellä olevalle jalkakäytä-pyörätielle.

Remonttihaalareissa oleva punakka ja pönäkkä autoilija pysähtyi ja kaivoi etuoven taskusta tupessa olevan puukon näköisen esineen, heristi sitä, esiintyi uhkaavasti sen kanssa ja huusi "haluuksä päästä hengestäs?!?"

Ei, en halua. "- No älä sitten hakkaa sitä autoa." Ehkä hänen reaktioonsa tosiaan vaikutti se, että koputin avokämmenellä eteeni tulleen auton sivuikkunaan, johon melkein törmäsin. Riippumatta tästä ymmärtääkseni autoilijan käytös täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Ehkä teko jätettäisiin vähäisyyden takia tuomitsematta.

Tietysti kerjään näitä omalla käytökselläni. Mutta en vain pysty päivästä toiseen nielemään toisten hengellä leikkivää liikennekäyttäytymistä.

Yleisökysymys: Suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen pysähtymättä tulkitaan törkeäksi liikenteen vaarantamiseksi. Syystä, sillä se on tapa, jolla tapetaan ihmisiä solkenaan. Lasketaanko tässä yhteydessä myös polkupyörä ajoneuvoksi? Eli saako auto kaahata ohitseni, jos olen pysähtynyt antamaan tietä jalankulkijalle?

Tuli lisävalaistusta asiaan, josta olen jo aiemminkin kohkannut, ja varmaan kohkaan jatkossakin. Esitin tammikuussa Hesarissa, että roskaposti ei oikeasti ole vähentynyt, toisin kuin liikenne- ja viestintäministeriö väittää. Kenties roskapostin määrä on heidän tulosmittarinsa, kun paineita noin voimakkaaseen vedättämiseen on? No joka tapauksessa, Puolamäen Kai kysyi Viestintävirastosta julkisuuslain nojalla, mihin ministeriön antamat luvut perustuvat. Viestintäviraston vastaus (PDF, 744 kB) oli kirjoitettu huolella ja taidolla, mutta vastaus kysymykseen oli rivien välissä: ei mihinkään.

Käytännössä homma meni tulkintani mukaan näin:
1. Viestintävirasto ilmoitti, etteivät he pysty sanomaan mitään pitävää asiasta.
2. Ministeriö vaati, että Viestintävirasto sanoo jotain tämän suuntaista asiasta
3. Viestintävirasto antoi ministeriön haluamat luvut

Kolmannesta kohdasta en ole varma, sillä luvut on voitu ihan yhtä hyvin nykäistä ministeriön hatusta. Kaikki tietävät – varsinkin Viestintävirastossa – etteivät ne pidä paikkaansa. Mutta Viestintäviraston on täytynyt jotakin ilmoittaa, koska kyseinen virasto vastaa LVM:n hallinnonalalla näistä asioista. Luulen, että virasto on kiltisti omaksunut syntipukin roolin.

Edit 13.3.2006. Myös Digitoday kirjoitti aiheesta otsikolla Ministeriö rehenteli virheellisillä spammitilastoilla.

Kannattaa käydä katsomassa Ateneum-salissa loistava näytös Nainen palaa. Se käsittelee muun muassa masennusta ja muita yhteiskunnassa esiintyviä sukupuolittuneita ongelmia, kuten palkkaeroja. Loistava tiivistys aiheesta esimerkkien ja jopa tilastojen avulla olematta kuitenkaan yhtään kuivakka. Jos aihe on tuttu, näytelmä on hyvä kertaus, ja jos ei ole, siinä on paljon tärkeää opittavaa. Näkökulma ei ole mitenkään erityisen uusi tai kumouksellinen, mutta toteutus oli hauska ja voimaannuttava. Vai eikö olisikin hyvä idea pistää pystyyn työtaistelu, jossa naiset tekevät vain 80 prosenttia työstään palkkaeroja vastaavasti?

Sitäpaitsi Suomessa feministinen julkinen keskustelu on niin lapsenkengissään, että perusasioita on syytä kerrata jatkuvasti. Täällä kun ajatellaan, että tasa-arvo on toteutunut. Siitä sitten seuraa sukupuolisokeus; eriarvoistavia rakenteita ei enää nähdä, kun kuvitellaan, että suhtaudutaan "samalla tavalla" kaikkiin ihmisiin heidän sukupuolestaan riippumatta.

Ei siis riitä, että liikenne- ja viestintäministeri Huovinen puhuu täysin pehmoisia, ja kaavailee perustuslain, tarkemmin ottaen sananvapauden kannalta kyseenalaisia internetin suodatustoimia. Seuraavaksi hän aikoo rangaista pyöräilykypärän käyttämättömyydestä.

Voi jumalauta, sanon minä. En ole tähän mennessä julkisesti moittinut valtiovaltaa liiasta holhoamisesta, mutta nyt on kyllä moitteen aika.

Kypärän käyttö on tietenkin viisasta. Sillä voidaan joissakin tilanteissa ehkäistä kaatumisesta johtuvia, jopa kuolemaan johtavia aivovammoja. Näin siis loukkaantumistilastojen valossa. Yksilötasolla kuitenkin kaatumisen ja päänsä lyömisen riski verrattuna kypärän mukanaan kantamisen riesaan on niin kiusallisen pieni, että se kannattaa ottaa. Oman harkinnan mukaan, siis. Kukaan ei ole kuitenkaan vaaraksi muille olemalla käyttämättä kypärää. Päinvastoin – väärään turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen on paljon vaarallisempaa. Suurimmalta osalta tappavia kolareita kypärä ei kuitenkaan pelasta.

Helsingin kaupungilla ja – jos en väärin muista – myös valtiolla on pyöräilyn kaksinkertaistumistavoite jollakin aikavälillä. Turha toivo. Jos pyöräilyn pitää olla niin epämukavaa kuin nykyisin, ja kynnystä satunnaiseen pyöräilyyn nostetaan vielä joillakin kummallisilla kypäräpakoilla, en usko pyöräilyn määrän kovin radikaalisti kasvavan.

Jos turvallisuutta halutaan parantaa, pitäisi lähteä toisesta päästä. Pyöräkaistoja on lisättävä. Pyöräreittien suunnittelua ja -teiden kunnossapitoa on parannettava. Talvipyöräilyä on edistettävä. Liikennekulttuuria varsinkin autoilijoiden osalta muutettava – viimeksi tänään tuli konfliktitilanne autoilijan kanssa, joka kääntyi vihreällä suojatien ja miltei sillä kävelevien jalankulkijoiden yli. Hänen oli monen muun kanssa-autoilijansa tavoin mahdotonta ymmärtää, että kääntyvä väistää aina, ellei väistämisvelvollisuutta ole toisin osoitettu.

Miksei ajokortin hankinnan yhteydessä järjestettäviä ajo- ja teoriakokeita säädettäisi uusittaviksi sanotaanko viiden–kymmenen vuoden välein? Kokeen yhteyteen voisi lisätä pakollisen asennetestin, jonka tulisi koskea myös ammattiautoilijoita. Mutta ei puhettakaan sellaisesta tässä maassa, jossa auto on pyhä lehmä. Seuraavaksi sen sijaan varmaan säädetäänkin pyöräilijöille pakollinen ajokortti (ups, älkää kertoko Huoviselle, innostuisi vielä ideasta).

Joku tutkimus tai "tutkimus" kertoi joskus, että pyöräilykypärä suojaisi vastaavalla tavalla myös autoilijan päätä auton ratin takana onnettomuustilanteessa. Miksi siis emme vaatisi myös autoilijoille kypäriä?

Tämä vuodatus siitäkin huolimatta, että tiedän tällä tavalla suhtaudutun aiemmin myös mopojen ja moottoripyörien kypäräpakkoon, ja kuinka niitä silloisia mielipiteitä nykyään ihmetelläänkään. Ja kyllä, laittaisin kypärän myös kuvitellun lapseni päähän. Saatan jopa itse joskus käyttää. Viime kerrasta on tosin aika kauan.

edit 9.3. Ei sittenkään. Huovinen haluaakin vielä vähän aikaa harkita.

Suhtaudun mainoksiin hyvin negatiivisesti, jonkun mielestä ehkä fanaattisenkin kielteisesti.

Toimenkuvaani töissä kuuluu muun muassa yliopiston sähköisen roskapostin torjunnan ylläpito ja kehittäminen. Yksityiselämässä pyrin välttymään myös paperiselta ja visuaaliselta roskapostilta. En katso juurikaan televisiota, koska (paitsi että minulla ei varsinaisesti ole televisiota) sieltä tulee niin paljon ärsyttävää, über-kaupallista mainosroskaa. En harmittele, jos myöhästyn isojen elokuvateatterien esittämistä mainospaloista, joiden katsomisesta joutuu vielä maksamaankin. Ovessani on ei mainoksia -kyltti. Hyppään lehdestä yli urheilusivujen lisäksi mainossivut samalla harmitellen, miten paljon niihinkin kului paperia. Teen mielelläni valituksia seksistisestä mainonnasta, jos löydän tarpeeksi räikeitä esimerkkejä. En osallistu Voit voittaa hienon palkinnon -arpajaisiin, koska niissä yleensä annetaan yhteystiedot ja suostumus markkinointiin. Ruksin aina lomakkeista Minulle EI saa lähettää markkinointiviestintää -ruudut. Olen tehnyt sekä osoitteellista että puhelinmainontaa koskevat markkinointikiellot. Enkä sitäpaitsi muutenkaan ostele paljon mitään peruselintarvikkeiden lisäksi. Olen siis mainostajan painajainen.

Näin ollen, jos ylipäänsä saan kohdennettua mainontaa, se joko perustuu asiakassuhteeseen (lähinnä pankin, puhelinyhtiön ja ISP:n osalta) tai sitten se on kiellettyä, jopa laitonta.

Tänään Kiinteistömaailman myyntineuvottelija kiersi pudottelemassa postilaatikoista mainoksiaan. En tykännyt, ja itse asiassa kirjoitin asiasta www-sivun. Voi että, mikä lapsellinen nipottaja olenkaan!

Mietin muuten toisinaan, kuinkakohan moni tuhlaa paperia ja ottaa vastaan mainoksia postiluukustaan vain sen takia, ettei ole saanut aikaiseksi kiinnittää luukuun ei mainoksia -tarraa. Keksin myös joskus (tosi omaperäisen, right) idean, että voisi kiertää rappukäytäviä ja liimailla ihmisten oviin näitä tarroja. Tilaisi vaikka YTV:ltä, sieltä kun saa ilmaiseksi. Joku huomaavaisempi toveri tosin paransi ideaa ehdottamalla, että josko vain pudottaisi näitä tarroja postilaatikosta. Se ei ehkä olisi niin tunkeilevaa ja ärsyttävää.

Edit. Unohdin mainita, että Markkinaoikeudelta odotetaan ratkaisua kuluttaja-asiamiehen kysymykseen siitä, saako Hesarin välissä jakaa mainoksia talouksiin, jotka käyttävät ei mainoksia -kylttiä.

Talouslehti Forbes tarjoaa päivän hämmennyskokemuksen. Jutussa kerrotaan tutkimuksista, joissa käsitellään prostituutiota talouden näkökulmasta. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta pysähdyttävää oli huomata, kuinka yksioikoisen esineellistävä näkökulma jutulla ja sen siteeraamilla tutkimuksilla oli naisiin. Vaihtoehtojahan on siis kaksi: vaimo tai prostituoitu, mutta joka tapauksessa miehen ostettavissa. Parhaita paloja:

The paper was remarkable not only for being accepted by a major journal but also because it considered wives and whores as economic "goods" that can be substituted for each other. Men buy, women sell.

But the implication remains that wives and whores are--if not exactly like Coke and Pepsi--something akin to champagne and beer. The same sort of thing.

Ja sokerina pohjalla:

"The third alternative, working in a regular job but not marrying, can be ruled out, since we assume that the only downside of marriage for a woman is the forgone opportunity for prostitution."

Ehkei olisikaan pitänyt linkittää juttua. "It's a man's, man's, man's world", sanoi James Brown.

Enää ei ole uutinen, että Suvi-Anne Siimes on lähtenyt vasemmistoliiton puheenjohtajan paikalta. Kieltämättä olinkin monen muun tavoin ehtinyt ihmetellä, kuinka tuon puolueen johtohahmo voi puhua niin paljon pahaa omasta sakista. Vähän samantyyppistä sarjaa kuin Osmo Soininvaaran puukot omien selässä eräässä taannoin hänen puoluettaan repineessä kohussa. Muuta samaa näissä tapauksissa ei sitten ollutkaan. Ode marginalisoi osan etenkin nuoresta puolueväestä suurten äänestäjämassojen häipymisen pelossa, kun taas SAS on jakanut koko puolueen pariin leiriin.

Minulla ei sinänsä ole mitään Siimestä vastaan; onhan hän peräti (yhden) oman poliittisen viiteryhmäni perustajajoukkoa. (Myöhemmin tosin on kuulemma ollut sitä mieltä, ettei Sitvasia enää tarvita. Hän on väärässä, tulisi vaikka ylioppilaskuntaan katsomaan.) Kuitenkin totean, ettei puheenjohtajana ei voi toimia henkilö, joka ei tule toimeen oman väen kanssa. En myöskään halua vasemmiston suhtautuvan esimerkiksi aseidenkalisteluun niin vähin varauksin kuin Suvi-Anne.

Toisaalta en voi niellä tiettyjen vanhojen ay-vassarien vähäistä intoa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseen tai muuhun ympäristönsuojeluun. Enkä valmiutta sulauttaa vasemmistoliitto demareihin, joka oli vasemmistopuolue viimeksi joskus silloin kun äiti lampun osti. Pelkonani onkin, että puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi valitaan joku, joka todellakin elää jollakin menneellä vuosikymmenellä. Silloin voisimme sanoa: hyvästi vihertävät arvot! Hyvästi vasemmistoliiton uudistuminen! Hyvästi vasemmistoliiton nousu; tulette häviämään vähitellen luonnollisen poistuman kautta! Siksi toivonkin Juhon sanoin: Voi kun saataisiin joku tuore, punavihreä, mieluusti nuorehko ja nainen.

Omasta äänestäjän näkökulmastani nämä kaksi läheisintä puoluetta ovat molemmat huonohkoja. Vasemmistoliiton ongelma on se, että se ei ole vihreä. Vihreän liiton ongelma on se, että se ei ole vasemmalla. Vihreät voisivat ottaa oppia muista eurooppalaisista vihreistä puolueista, jotka ovat keskimäärin vasemmammalla. Tai nuorisojärjestöstään, jossa on terävää sakkia ja hyviä ajatuksia. On siellä eduskuntaryhmässäkin jokunen lupaava tapaus. Vasemmistoliitto puolestaan voisi – no öh – uudistua. Terveisiä nuorille ja nuorekkaille vasemmistotovereille! Olisipa teitä enemmän!

Ai niin, nyt kun vauhtiin pääsin, haluaisin moittia Vasemmistoliittoa vielä siitä, ettei siellä ole hajuakaan tietoyhteiskuntakysymyksistä. Koko puolue on ehkä nuoriso-osaston muutamaa välkkyä ja ehkä Annika Lapintietä lukuunottamatta niin kuutamolla ns. uusista poliittisista kysymyksistä, että pahaa tekee. Herätkää! Ymmärtäkää tämä: elämme tietoyhteiskunnassa (halusimme tai emme), jossa tieto on valtaa, ja tiedon käsittely on vallan käyttöä. Se, kuka omistaa tiedon, osaa käsitellä sitä tai hallitsee muuten asian, on se, jolla on valta. Jos asia ei kiinnosta teitä, teille kuuluvan vallan ottaa joku muu. Sitten rakennetaankin jo kontrolliyhteiskuntaa, jossa isoveli valvoo ja valtaa käyttää media- ja ohjelmistoteollisuus ohi ja yli parlamentaarisen päätöksenteon. Siksi julistan: olkoon tieto vapaata! Puhkaistakoon isoveljen valvova silmä! Mutta tämä oli sivupolku.

Sitten kun Vanun ja Vinon parhaat puolet yhdistetään sellaiseksi porukaksi, joka vähitellen syrjäyttää nykyisenlaiset Vasemmistoliiton ja Vihreät, minäkin saattaisin innostua asiasta. Sitä odotellessa: puheenjohtaja saa paikan. Ja joku punavihreä puolue ääneni.


PS.
Sana blogista leviää. Juho kerkesi jo tituleeraamaan vihervasemmistojohtajaksi. Olen imarreltu.