mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

UPJ-riemuja

Osastomme kehittämisiltapäivässä oli yhtenä aiheena UPJ, ja ohjelmassa mm. henkilöstön kysymyksiä aiheesta.

Kysyttiin muun muassa seuraavanlaista. Mikäli työntekijä päättää vuoden ajan tsempata ja olisi oikeutettu saamaan "henki-osaksi" (henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinniksi) täyden kympin, voisiko hän tämän saada ilman että joltain muulta vastaavasti laskisi. Vastaus oli yksiselitteinen ei; tietyn yksikön työntekijöiden suoriutumisen keskiarvo täytyy pysyä samana. Ei siis ole teoriassakaan mahdollista, että jossain yksikössä olisi poikkeuksellisen hyviä työntekijöitä. Toisaalta ei huonojakaan. Jos jonkun arviointi nousee, jonkun laskee. Tämähän on aivan mielipuolista ja syö entisestään koko järjestelmän mielekkyyttä, ainakin tuottavuusautomaattien, korjaan työntekijöiden näkökulmasta.

Näin työntekijät pannaan kilpailemaan keskenään, ja jos ei yhteishenki ole niin loistava, että kaikki työntekijät tukevat jo valmiiksi toisiaan UPJ:sta huolimatta, ei tämä sitä ainakaan paranna.

UPJ on uusin askel työelämän huonontumisen lyhyessä historiassa. Mutta iso askel.

UPJ = Useimpien Palkka Jäädytetään.
Postattu 2006-02-22 kello 13:48 – kuuluu luokkiin: yliopisto, yhteiskuntapermalinkki

Kommentit

Ei kommenttia

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa